Olohuoneemme kaipasi kipeästi uusia nojatuoleja. Huoneen sivulla nökötti vanha, kauhtunut nojatuoli, josta oli muodostunut lähinnä perheemme kissarouvan laiskanlinna.
Eräänä päivänä silmiini sattui Tori.fi:ssä ilmoitus punaisista nahkatuoleista. Hetken huumassa varasin tuolit, niissä oli kivaa särmää. Samanlaisia tuoleja oli tullut vastaani vanhan tavaran liikkeissä ja siksi tiesin, että nämä 1950-60-luvun tuolit olivat mitoiltaan näppärät ja sopivan sirot. Hinta oli merkittävä houkutin, saisin kaksi vintage-tuolia vain 70 eurolla.
Tuoleja hakiessani myyjä näytti rehdisti, kuinka toisen tuolin istuinosan tekonahassa oli paha repeämä. Ei se mitään, kyllä sen saisi vaikka teipattua, pohdin ja nappasin muutoin siistit tuolit matkaani. Kun tuolit saapuivat uuteen kotiinsa, ne istuivat huoneen mittasuhteisiin ja muihin kalusteisiin täydellisesti. Pirteä punainen väri toi tilaan kivaa säväystä.
Vanhat pehmusteet saivat lähteä
Ensirakkaus laantui nopeasti, kun jo seuraavana päivänä tajusin tilanteen. Halkeamaa ei saisi kovinkaan helposti paikattua, eikä tuoleja voisi sellaisenaan säästää muutoinkaan. Tuolit näet levittivät ympärilleen todella voimakasta, kemikaalimaista hajua. Ilmeisesti vanhat superlonit ja vuosikymmenten takainen kerni olivat tulleet tiensä päähän. Päätin kantaa tuolit siltä istumalta ulos ja purkaa kaikki vanhat pintamateriaalit ja pehmusteet pois. Homma oli aikamoinen, niittejä sai kiskoa kaksin käsin. Tuoleissa oli monenlaista osaa ja pehmustetta. Päätin varmuuden vuoksi dokumentoida koko purkuprosessin valokuvin.
Kun olin purkanut jonkin osan pehmusteista pois, piirsin lakanakankaalle vanhan palasen mukaisesti kaavan ja merkitsin tarkoin, mistä palasta oli kyse. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi siinä vaiheessa, kun aloin verhoilla tuoleja uudestaan.
Tuolia purkaessa tajusin, että todentotta halusin vanhoista verhoilumateriaaleista eroon. Keinonahan taitokset olivat täynnä likaa ja rasvaa, pehmusteiden alla oli kuivuneita turkiskuoriaisten tuokkien koteloita. Yäk.
Tuntikausien ahertamisen jälkeen tuoleista oli jäljellä enää puurunko. Käsinojien irroittamisessa piti käydä lainaamassa isompaa ruuvimeisseliä kahdelta naapurilta. Uskoni melkein jo loppui, kun vuosikymmenten ikäiset ruuvit eivät ottaneetkaan irrotakseen. Yhden ruuvin sain kaikin voimin viuhtoessa poikkikin. Tämä tarkoitti sitä, että kokoamisvaiheessa tulisi katkenneen ruuvin viereen porata uusi reikä. No, eiköhän siitä selvittäisi.
Superlon kalliimpaa kuin tammiparketti
Hankin tuolien istuiosien ja selkämysten pehmikkeiksi uudet superlonit. Yllätyin täysin, kun huomasin, ettei superlon olekaan lainkaan edullista, päinvastoin. Superlon maksaa enemmän kuin tammiparketti. Tässä kohtaa ei kuitenkaan auttanut enää perääntyä.
Koska superlon ”syö” kangasta, eikä sitä siksi kannata laittaa pintamateriaalia vasten sellaisenaan, päätin käyttää superlonin päällä vielä levyvanua. Käsinojissa oli alkuaan ohuen ohutta supelonia, sen korvaisin myös sopivan paksuisella levyvanulla.
Sitten oli varsinaisen verhoilukankaan vuoro. Olisin voinut valita tuoleihin minkä tahansa kankaan tai nahan, mutta halusin ehdottomasti säilyttää tuolien alkuperäisen ilmeen ja sävyn niin pitkälle kuin mahdollista. Löysinkin mainion burgundinpunaisen keinonahan, joka oli todella lähellä alkuperäistä väriä. Alkuperäinen kerni oli sävyltään ehkä hivenen kirkkaampi ja kylmempi, mutta täysin identtistä tuotetta oli mahdotonta löytää. Sittemmin verhoilin samaisella nahalla vanhan rahin. http://ekoisti.fi/sisustus/rahi-vanhasta-jakkarasta/
Kaavat vanhoista lakanoista
Ennen kuin uskalsin alkaa leikata uutta keinonahkaa, piirsin tuolien jokaisesta osasta oman kaavansa. Erilaisia osia ja niiden peilikuvia oli kahdessa tuolissa niin monta, että olin varma, että menisin jossain kohtaa sekaisin ja leikkaisin väärin, jos yrittäisin yhdellä ja samalla kaavalla tuhrata hommaa eteenpäin. Tuntui paljon turvallisemmalta uhrata pari vanhaa lakanaa, kuin tuhota arvokasta verhoilumateriaalia, jota ei ollut tuhlattavaksi.
Sitten leikkaamaan. Alku pelotti ja kädet vapisten saksin paloja toisensa perään, työn edetessä rohkeus kuitenkin kasvoi. Huomasin, että kangasta olikin ihan reilusti, sillä vanhat kaavat sisälsivätkin jo tarvittavat saumavarat. Jos tekisin jonkin palan kohdalla virheen, ei se olisikaan maailmanloppu.
Verhoilutyön piti edetä purkuun nähden käänteisessä järjestyksessä.
Ensin syntyi istuintyyny, sitten istuintyynyn alle puuvillakangas. Tämän jälkeen selkänojan etuosa, käsinojat ja sitten vasta selkänojan takaosa. Niitti niitiltä työ eteni.
Voimaa hommassa sai käyttää yllättävän paljon, sillä keinonahka piti saada pingoitettua tasaisesti ja ennen kaikkea riittävän kireälle. Onneksi minulla oli purkukuvat tallessa! Niiden avulla sain tarkistettua useammankin työvaiheen ja taitoksen.
Käsinojien ompelusauma vaati ehkä eniten avaruudellista hahmotuskykyä. Hankin ompelua varten paksumman nahkaneulan sekä liukasta, vahvaa karhulankaa. https://www.eurokangas.fi/ompelu-ja-kasityot/ompeluneulat
Lopputulos ei aivan alkuperäiselle työlle vedä vertoja, mutta olen silti oikein tyytyväinen uudistettuihin tuoleihin. Erityisen onnellinen olen siitä, että vanhat kirppistuolit saivat verhoilu-urakan myötä aivan uuden elämän.