Lenkkiverhot keittiöön

Olen pitkään haaveillut lattiaan saakka ulottuvista, vaaleista, pellavaisista verhoista, jotka siivilöivät ihanasti huoneeseen tulvivaa valoa.
Päätin toteuttaa haaveeni ja lähdin metsästämään sopivaa kangasta ompeluksia varten.
Suunnitelmani pellavasta muuttuivat, kun törmäsin ihanaan Vekki-kankaaseen. Superkauniisti pliseeratussa kankaassa oli eläväinen raitapinta, joka oli mielestäni paljon kiinnostavampi kuin sileä pellava. Tuplaleveästä kankaasta saatoin ommella 3,5m palasta poikittain leikamaalla kaksi verhoa, kun normaalilevyistä kangasta olisi kulunut tuplamäärä.

Halusin verhoihin tankokujan sijaan lenksut. Lenkkiverho on mielestäni raikkaan ja nuorekkaan näköinen.
Alkuun tein kymmenen lenksua verhoa kohden, mutta huomasin ensimmäisen verhon ommeltuani, että määrä oli liian suuri. Jotta verho laskostuisi kauniisti, tulikin lenksujen väliin jäädä enemmän tilaa.
Kuten usein ommellessa käy, jouduin tälläkin kertaa oppimaan kantapään kautta ja purkamaan lenksut ensimmäisen yrityksen jälkeen. Korjaaminen kuitenkin kannatti, sillä seitsemällä lenksulla verho asettui nätisti verhotankoon.
Kiinnitin lenksut verhoon seuraavasti: Tein verhon yläosaan ensin leveähkön taitoksen, jonka kiinnitin nuppineuloilla. Tämän jälkeen kiinnitin lenksujen etuosan taitoksen yläreunaan, nurjalle puolelle ja ompelin lenksut kiinni verhon yläreunaan. Toisella ompeleella kiinnitti taitoksen alaosan ja lenksujen takaosan. Lenksut ovat siten kiinni etuosastaan verhon yläreunassa, takaosastaan taitoksen alareunassa. Lenksujen kiinnityskohdan olisi voinut peittää tässä työvaiheessa nurjalta puolelta kangassuirolla, mutta silloin yläosan läpikuultavuus olisi kärsinyt. Koska en halunnut verhon yläosaan paksulti kangasta, jätin lenksut nurjalla puolella näkyviin. Edellä kuvaamani lenksujen sijoittelun vuoksi nurja puoli näyttää kuitenkin erittäin siistiltä.

Verhoista tuli paremmat kuin olin osannut toivoakaan. Vaikka pellava vaihtui polyesteriin, ulkonäössä nämä pitkät sivuverhot eivät yhtään kalpene luonnonmateriaalille, jopa päinvastoin. Keittiöön sijoittamissani verhoissa iso plussa on se, että voin pestä verhot helposti koneessa ja ripustaa suoraan ikkunaan kuivumaan. Rohkeasti ompelemaan omia kesäverhoja.