Tuunaa allaskaappi vanhasta lipastosta

Vanhasta arkistokaapista syntyi useiden vaiheiden myötä pienen wc:n allaskaappi.

Kuinka tuunataan vanhasta lipastosta allaskaappi? 
Tässä jutussa kerron sinulle omasta allaskaappiprojektistani. 
Toivottavasti innostut itsekin kokeilemaan ja jutun luettuasi vältät kokemani sudenkuopat. 

Putkiremontin yhteydessä kotimme pikkuvessa meni uusiksi.
Jo pian sunnittelun alkumetreillä minulle syntyi ajatus siitä, että haluaisin varustaa pienen vessan kookkaalla, tilaa avartavalla peilillä. Peilikaapin puuttuessa tilaan tarvittaisiin kunnon allaskaappi, jonka uumeniin saisi siististi piiloon kaikki hygieniatarvikkeet. Ideani osoittutui miltei toivottomaksi haaveeksi. Nurkkaukseen, jonka syvyys on vain 25 senttiä ei löytynyt markkinoilta minkäänlaista fiksua allaskaappia. En kuitenkaan halunnut luopua visiostani. Oli siis jälleen turvauduttava tuunaukseen ja nikkarointiin. 

Ryhdyin etsimään https://www.tori.fi/ n: kautta sopivaa lipastoa tai kaappia, josta olisi mahdollista tuunata allaskaappi. Kriteereinä oli määrätty leveys, tukeva rakenne ja liukuovet. Ei aikaakaan, kun silmiini sattui ilmoitus vanhasta 1970-luvun arkistokaapista, liukuovilla. Kaappi oli lujatekoinen ja juuri oikean mittainen, se lastattiin kyytiin luottavaisin mielin.

Jos kaappi on tarkoitukseensa liian syvä, sen voi puolittaa.

Kaappi sahattiin kahtia 

Ensimmäinen urakka oli sahata kaappi riittävän kapoisaksi, käytännössä miltei kahtia. Arkistokaappi oli lujaa tekoa, minkä vuoksi operaatio oli työn takana. Toisaalta juuri tuhdin rakenteen ansioista sahaaminen oli ylipäätään mahdollista ilman, että koko kaappi olisi levinnyt liitoksistaan. Huteran lastulevykaapin puolittamiseen en lähtisi.

Kaapin kahdesta hyllystä syntyi puolituksen jälkeen neljä hyllyä. Kannakkeet puolitin niinikään ja väänsin pihtien avulla muotoonsa.
Toisessa ovessa ollut, vanha lukonreikä piti paikata palalla sahattua levyä, liimaa ja nokareella puukittiä. Toisesta ovesta puuttui myös liukukiskossa kulkeva pyörä. Päätin kokeilla toimisiko metallinen prikka pyöränä. Se toimi!

Jotta vanhasta lipastosta tulisi allaskaappi, halkaisun lisäksi kaappiin piti vielä suunnitella ja sahata kolot altaalle, viemäröinnille ja vesiputkille.
Olin mitoittanut kaapin syvyyden paitsi tilan, myös sen mukaan, minkälainen allas siihen tulisi. Löysin ikealta täydellisen kapean Lillången pesualtaan asennettavaksi aikanaan kaapin päälle. https://www.ikea.com/fi/fi/p/lillangen-pesuallas-1-allas-valkoinen-80206653/

Ikean Lillången- allas sopi mitoiltaan täydellisesti suunnitelmaan. Myös altaan moderni muotoilu istui tavoiteltuun tyyliin.

Kalkkimaalilla kaunis pinta

Olin kovasti pohtinut, mikä olisi paras tapa pintakäsitellä kaappi. Halusin allaskaapin ehdottomasti valkoiseksi, mutta en missään nimessä tahtonut maalatun näköistä, veden vuoksi lohkeilevaa pintaa, siveltimenjäljistä puhumattakaan.
Kalkkimaali, jonka pintaan tulisi lisäksi kosteuttahylkivä vaha, vaikutti fiksuimmalta ratkaisulta. Koska halusin viimeiseen asti välttää siveltimen jälkiä, valitsin Rust-Oleum Chalky Finish kalkkimaali-sprayn.

Valitsin kalkkimaalisprayn, sillä en halunnut kalusteen pintaan siveltimen jälkiä.

Halusin tehdä huolellista työtä, minkä vuoksi hioin kalusteen pinnan ensin pikkutarkasti ja vasta sitten ryhdyin maalaushommiin.

Kalkkispraytä kului lipastoon hämmästyttävän paljon, noin neljä pullollista.
Ensimmäinen, eikä vielä toinenkaan maalikerros peittänyt riittävän tasaisesti vanhaa väriä. Sprayllä maalatessa tuli olla äärimmäisen tarkkana siitä, että pulloa liikutti vauhdilla ja tasaisesti. Pintaan meinasi silti väkisin muodostua viirua ja epätasaisuutta.

Tuote haisi aivan hirvittävältä! Vaalea maalipöly levisi aivan kaikkialle, suojauksista huolimatta. Käytin itse hengityssuojainta, mutta nenänpielet olivat vitivalkoisena maalauksen jäljiltä.

Maalasin kalusteen kolmeen kertaan ja annoin maalin kuivua välissä huolellisesti. Työ oli haisevaa, sotkuista ja siihen kului päiviä, mutta lopputuloksena oli täydellisen kaunis, tasaisen valkoinen mattapinta.

Kalkkimaalisprayllä piti maalata kaappiin useita kerroksia, jotta lopputulos oli kauniin tasainen. .

Epic Fail! 

Kaikki näytti sujuvan täydellisesti, maalipinta kaipasi enää viimeistelyynsä vahaa, joka muodostaisi siihen kosteudenkestävän, pyyhittävän kalvon. Vaha olisi välttämättömyys wc-tilassa, jossa vesiroiskeita saattaisi syntyä. Ostin Rusty-Oleumin väritöntä kalustevahaa, jota aloin työstää kaapin pintaan pieni alue kerrallaa, tarkasti oheita noudattaen.

Hyvin pian huomasin, etteivät asiat suju kuin Strömsössä, eivät sitten lainkaan. Puhtaasta, vaaleasta liinasta, jolla levitin vahaa, irtosi mystisesti tummia hippuja ja pölyä. Hento nöyhtä jämähti tiukasti vahapintaan saaden sen näyttämään tuhruisen likaiselta.
Vaikka maali oli täysin kuivunut ja odottanut vahausta ohjeen mukaisen ajan, alkoi pehmeä vaha ikään kuin sulattaa maalia. Pieni pyyhkäisy sai kaiken maalin tartumaan liinaan. Erityisesti kaapin näkyvimmistä osista, eli ovista, maali suli pois isoina laikkuina. Ei voinut olla totta!
Spraymaali- vaha-yhdistelmä oli täysi katastrofi!

Ainoa keino yrittää pelastaa tilanne oli tarttua tasoituslastaan ja kuoria ovista koko pinta pois, eihän vahan päälle enää tarttusi uutta maalia. Itku kurkussa kaavin pois huolella tekemäni maalipinnan. Mitä ihmettä nyt tekisin. Oliko koko allaskaappi pilalla?

Siveltävä kalkkimaali koitui pelastukseksi

Onneksi olin ostanut perinteistä, siveltävää kalkkimaalia tehdessäni kokeita sopivaa maalia varten. Nyt ei auttanut kuin tarttua välttelemääni pensseliin ja sivellä oviin paksu kerros maalia. Siveltimen jäljet olivat kammottavat. Ne näyttivät siltä kuin pieni lapsi olisi tuhrannut maalia kalusteen pintaan.

Kalkkimaali onneksi soveltuu hiottavaksi. Päätinkin hioa ovia maalikerrosten välissä niin, että tasoitin samalla siveltimen jäljet. Ikään kuin leivoin kerros kerrokselta oviin uuden, tasaisen kalkkipinnan.

Kammokokemuksen jälkeen en uskaltanut enää koskea värittömään vahaan. Päätinkin ostaa uutta vahaa, jossa olisi valkoinen väri itsessään. Ajattelin vahan valkoisen värin tasoittavan kaapin oviin väkisinkin jääneitä epätasaisuuksia.

Kuin ihmeen kaupalla sivellinmaali ei reagoinut vahaan! Sain kuin sainkin leviteltyä vahan suht tasaisesti kaapin pintaan. Tosin valkoinen vaha oli sävyltään aavistuksen kellertävää, mikä muutti kaapin vitivalkoisesta lämpimänvalkoiseksi. No se nyt oli pieni miinus, kunhan maali ja vaha pysyisivät paikoillaan.

Pelkäsin, että hieman eläväiseksi jäänyt pinta näyttäisi tuhruiselta, mutta yllätyin kuinka kivalta kaappi kaiken sutimisen, hiomisen ja kiillottamisen jälkeen näyttikään. Projekti pelastettu!

Kirkas kalustevaha sulatti spraymaalin. Perinteinen, siveltävä kalkkimaali ja valkoinen vaha sen sijaan toimivat hienosti yhdessä.

Pöytälevy ja allas paikoilleen

Kun kaappi oli lopultakin saatu maalattua ja vahattua, oli aika päällystää sen pinta laminaattilevyllä. Laminaattiin oli kaksi syytä: pöytätason tulisi kestää reilusti kulutusta ja kosteutta. Halusin kaappiin myös hieman lisää korkeutta altaan viemäröintejä varten. Aavistuksen korkeampi allakaappi olisi myös käytössä mukavampi.

Hankin mittoihin sahatun ja reunoistaan viimeistellyt laminaattilevyn Ikeasta. https://www.ikea.com/fi/fi/p/lilltraesk-tyoetaso-valkoinen-laminaatti-50242723/ Sitä piti odotella kärsivällisesti muutaman viikkon ajan. Pöytälevyyn sahasin samankokoisen aukon altaan putkia varten kuin mitä olin tehnyt kappiinkin.

Kiinnitin pöytälevyn ja altaan paikoilleen valoisella silikonilla. Kaappiin ja pöytälevyyn sahatut leikkauspinnat käsittelin nekin silikonilla. Myös pöytälevyn ja altaan saumat viimeistelin valkoisella silikonilla.
Kaapin takaosaan, ylälevyn ja alalevyn reunoihin ruuvasin neljä pientä kulmarautaa, joilla kaappi saatiin kiinnitettyä seinään.

Vaivannäkö kannatti. Pikkuinen vessa sai käytännöllistä ja kaunista säilytystilaa. Altaaseen sopivin hana löytyi Hansgrohelta.

Päätin helpottaa putkiasentajien työtä jättämällä vasemman puoliskon ylimmän hyllyn pois kaapista viemäröintien ja vesiputkien asennuksen ajaksi. Kun ujutin hyllylevyä paikoilleen, jouduin hieman paikkaamaan maalia kaapin sisältä, hyllyn reunoista. Tämä tuntui kuitenkin kokemaani maalausurkaan nähden pieneltä operaatiolta.

Lopputuloksesta tuli kaunis ja käytännöllinen. Kaikki uurastus, tuskanhiki ja kyyneleet kannattivat. Allaskaapista tuli superhieno ja täydellisen toimiva tilaihme pieneen vessaan.

Seuraavaksi minulla onkin vuorossa pikkuisen, vanhan kaapin tuunaus samaisen wc:n takaseinään. Seinäkaappi ei tarvitse vahausta. Ehkä siksi uskallan tarttua uudestaan kalkkimaalipurkkiin.

Tuunaa rahi vanhasta jakkarasta

Löysin varaston perukoilta vanhan, kauhtuneen jakkaran. Huomasin heti nuhjuisen kalusteen tuunauspotentiaalin. Pikkuinen penkki oli jossain elämänsä vaiheessa maalattu tuhruisesti valkoisella lateksilla ja päällystetty pariinkin otteeseen, ensin mustalla sametilla, sitten rokokoohenkisellä vaalealla kankaalla.

Vanha jakkara löytöhetkellä ja kuorittuani verhoilukerroksia.


Arkeologi minussa sai heti vallan ja aloin välittömästi purkaa jakkaraan niitattuja kangaskerroksia. Vimmatun nyhtämisen jälkeen kangaskerrosten alta paljastui tummanturkoosi, hyvin kulunut kangas ja rähjääntynyt pehmuste, mikä selitti jakkaran aiemmat verhoiluyritykset.

Vanha maali pois

Kun kaikki jakkaran kankaat ja pehmusteet oli purettu, tartuin lämpöpuhaltimeen saadakseni taas esiin jakkaran kauniin punertavan puunvärin. Tohotuksen ja rapsuttelun jälkeen jaloissa ja istuimen koloissa oli vielä jäljellä maalia. Puukolla ja hiekkapaperilla sain puun mielestäni riittävän puhtaaksi. Uudenkarheaahan jakkarasta ei ollut tarkoituskaan tehdä.

Vintagelook petsilakalla

Halusin kunnioittaa jakkaran alkuperäistä sävyä, joten hionnan jälkeen käsittelin puun sellakan ja sävytetyn lakkapetsin sekoituksella. Yhdistin kolmea lakkapetsisävyä, jotka olivat teak, tammi ja vaahtera.  Jokainen näistä on yksinään väärän värinen, mutta yhdessä niistä syntyi oikeansävyinen vintagelakka.

Vaahterapetsi on suuri aarteeni, koska kyseistä sävyä ei suosimistani Liberon http://liberon.fi/savyttavat-tuotteet/petsi-spriipohjainen/ petsilakoista enää löydä. Tämä on sääli, sillä vaahtera on kertakaikkisen täydellinen sävy vanhojen teak- ja koivuhuonekalujen korjaukseen. Raaskin kuitenkin käyttää petsilakkaa jakkaran pintakäsittelyyn yhdessä muiden sävyjen kanssa. Lopputulos oli passeli, sävy muistutti jakkaran alkuperäistä väriä ja istui mukavasti vanhoihin teakhuonekaluihini.

Kun jakkaran runko oli käsitelty, sahasin jokaisesta jalasta noin kuusi senttiä pois. Tein tämän, koska halusin jakkarasta rahin, en niinkään korkeaa penkkiä. Kuin ihmeen kaupalla sahaus onnistui ihan käsivaralla, enkä joutunut lyhentelemään vuoroin jokaista jalkaa. Pieni epätasaisuus katosi liimattuani jalkoihin pehmeät huopatassut.

Äitiyspakkauksen superlonista muotoilin ja liimasin jakkaraan uuden pehmusteen.
Superlonin päälle laitoin levyvanua ja kappaleen vanhaa puuvillalakanaa ja vasta sitten verhoilin jakkaran verhoilunahalla.

Käytin istuinosaan alkuperäistä paksumpaa pehmustetta: äitiyspakkauksen superlonia ja vanulevyä. Pehmusteet päällystin aivan ensiksi vanhalla lakanakankaan palalla, joita minulla oli jäänyt yli nojatuoliprojektistani. Vasta tämän jälkeen niittasin pehmusteiden päälle varsinaisen verhoilukankaan samaista keinonahkaa, kuin mitä olin nojatuoleihini käyttänyt. https://www.eurokangas.fi/
Ensin ajattelin ommella verhoilukankaan pintaan koristeita, kuten kangassuiroja, nauhoja tai pitsejä, mutta käytännöllisyys voitti, ja jätin jakkaran pinnan paljaaksi.

Tuunaa huonekaluille uusi elämä

Jakkaran tuunaaminen vaati jonkin verran työvaiheita ja yllättävän paljon vaivannäköä. Uurastus kuitenkin kannatti. Vanhasta, hylätystä jakkarasta kuoriutui hieno pikkupenkki ja rahi, joka sopii täydellisesti verhoilemiini nojatuoleihin. http://ekoisti.fi/sisustus/uusi-elama-punaisille-nojatuoleille/
Seuraavalla kerralla, kun näet yksinäisen, kulahtaneen jakkaran, nappaa se mukaan ja tuunaa elämää nähneelle huonekalulle uusi elämä.

Uusi elämä punaisille vintage nojatuoleille

Olohuoneemme kaipasi kipeästi uusia nojatuoleja. Huoneen sivulla nökötti vanha, kauhtunut nojatuoli, josta oli muodostunut lähinnä perheemme kissarouvan laiskanlinna.

Eräänä päivänä silmiini sattui Tori.fi:ssä ilmoitus punaisista nahkatuoleista. Hetken huumassa varasin tuolit, niissä oli kivaa särmää. Samanlaisia tuoleja oli tullut vastaani vanhan tavaran liikkeissä ja siksi tiesin, että nämä 1950-60-luvun tuolit olivat mitoiltaan näppärät ja sopivan sirot. Hinta oli merkittävä houkutin, saisin kaksi vintage-tuolia vain 70 eurolla.
Tuoleja hakiessani myyjä näytti rehdisti, kuinka toisen tuolin istuinosan tekonahassa oli paha repeämä. Ei se mitään, kyllä sen saisi vaikka teipattua, pohdin ja nappasin muutoin siistit tuolit matkaani. Kun tuolit saapuivat uuteen kotiinsa, ne istuivat huoneen mittasuhteisiin ja muihin kalusteisiin täydellisesti. Pirteä punainen väri toi tilaan kivaa säväystä.

Vanhat pehmusteet saivat lähteä

Ensirakkaus laantui nopeasti, kun jo seuraavana päivänä tajusin tilanteen. Halkeamaa ei saisi kovinkaan helposti paikattua, eikä tuoleja voisi sellaisenaan säästää muutoinkaan. Tuolit näet levittivät ympärilleen todella voimakasta, kemikaalimaista hajua. Ilmeisesti vanhat superlonit ja vuosikymmenten takainen kerni olivat tulleet tiensä päähän. Päätin kantaa tuolit siltä istumalta ulos ja purkaa kaikki vanhat pintamateriaalit ja pehmusteet pois. Homma oli aikamoinen, niittejä sai kiskoa kaksin käsin. Tuoleissa oli monenlaista osaa ja pehmustetta. Päätin varmuuden vuoksi dokumentoida koko purkuprosessin valokuvin.

Vanhan istuintyynyn purkua.

Kun olin purkanut jonkin osan pehmusteista pois, piirsin lakanakankaalle vanhan palasen mukaisesti kaavan ja merkitsin tarkoin, mistä palasta oli kyse. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi siinä vaiheessa, kun aloin verhoilla tuoleja uudestaan.
Tuolia purkaessa tajusin, että todentotta halusin vanhoista verhoilumateriaaleista eroon. Keinonahan taitokset olivat täynnä likaa ja rasvaa, pehmusteiden alla oli kuivuneita turkiskuoriaisten tuokkien koteloita. Yäk.

Selkänojan takaosan verhoiltu vanerilevy.


Tuntikausien ahertamisen jälkeen tuoleista oli jäljellä enää puurunko. Käsinojien irroittamisessa piti käydä lainaamassa isompaa ruuvimeisseliä kahdelta naapurilta. Uskoni melkein jo loppui, kun vuosikymmenten ikäiset ruuvit eivät ottaneetkaan irrotakseen. Yhden ruuvin sain kaikin voimin viuhtoessa poikkikin. Tämä tarkoitti sitä, että kokoamisvaiheessa tulisi katkenneen ruuvin viereen porata uusi reikä. No, eiköhän siitä selvittäisi.

Käsinojan vanha superlon piti vielä irroittaa.

Superlon kalliimpaa kuin tammiparketti

Hankin tuolien istuiosien ja selkämysten pehmikkeiksi uudet superlonit. Yllätyin täysin, kun huomasin, ettei superlon olekaan lainkaan edullista, päinvastoin. Superlon maksaa enemmän kuin tammiparketti. Tässä kohtaa ei kuitenkaan auttanut enää perääntyä.
Koska superlon ”syö” kangasta, eikä sitä siksi kannata laittaa pintamateriaalia vasten sellaisenaan, päätin käyttää superlonin päällä vielä levyvanua. Käsinojissa oli alkuaan ohuen ohutta supelonia, sen korvaisin myös sopivan paksuisella levyvanulla.

Vanha ja uusi materiaali. Vanha kerni oli sävyltään hivenen kirkkaampi kuin uusi keinonahka.


Sitten oli varsinaisen verhoilukankaan vuoro. Olisin voinut valita tuoleihin minkä tahansa kankaan tai nahan, mutta halusin ehdottomasti säilyttää tuolien alkuperäisen ilmeen ja sävyn niin pitkälle kuin mahdollista. Löysinkin mainion burgundinpunaisen keinonahan, joka oli todella lähellä alkuperäistä väriä. Alkuperäinen kerni oli sävyltään ehkä hivenen kirkkaampi ja kylmempi, mutta täysin identtistä tuotetta oli mahdotonta löytää. Sittemmin verhoilin samaisella nahalla vanhan rahin. http://ekoisti.fi/sisustus/rahi-vanhasta-jakkarasta/

Kaavat vanhoista lakanoista

Ennen kuin uskalsin alkaa leikata uutta keinonahkaa, piirsin tuolien jokaisesta osasta oman kaavansa. Erilaisia osia ja niiden peilikuvia oli kahdessa tuolissa niin monta, että olin varma, että menisin jossain kohtaa sekaisin ja leikkaisin väärin, jos yrittäisin yhdellä ja samalla kaavalla tuhrata hommaa eteenpäin. Tuntui paljon turvallisemmalta uhrata pari vanhaa lakanaa, kuin tuhota arvokasta verhoilumateriaalia, jota ei ollut tuhlattavaksi.
Sitten leikkaamaan. Alku pelotti ja kädet vapisten saksin paloja toisensa perään, työn edetessä rohkeus kuitenkin kasvoi. Huomasin, että kangasta olikin ihan reilusti, sillä vanhat kaavat sisälsivätkin jo tarvittavat saumavarat. Jos tekisin jonkin palan kohdalla virheen, ei se olisikaan maailmanloppu.

Verhoilutyön piti edetä purkuun nähden käänteisessä järjestyksessä.
Ensin syntyi istuintyyny, sitten istuintyynyn alle puuvillakangas. Tämän jälkeen selkänojan etuosa, käsinojat ja sitten vasta selkänojan takaosa. Niitti niitiltä työ eteni.
Voimaa hommassa sai käyttää yllättävän paljon, sillä keinonahka piti saada pingoitettua tasaisesti ja ennen kaikkea riittävän kireälle. Onneksi minulla oli purkukuvat tallessa! Niiden avulla sain tarkistettua useammankin työvaiheen ja taitoksen.
Käsinojien ompelusauma vaati ehkä eniten avaruudellista hahmotuskykyä. Hankin ompelua varten paksumman nahkaneulan sekä liukasta, vahvaa karhulankaa. https://www.eurokangas.fi/ompelu-ja-kasityot/ompeluneulat
Lopputulos ei aivan alkuperäiselle työlle vedä vertoja, mutta olen silti oikein tyytyväinen uudistettuihin tuoleihin. Erityisen onnellinen olen siitä, että vanhat kirppistuolit saivat verhoilu-urakan myötä aivan uuden elämän.

Pehmustetta penkkiin – Tuunaa ilmettä eteiseen

Eteisessä on mielestäni hyvä olla paikka istua ja sitoa kengännauhoja tai vääntää vintagesaappaita jalasta. Tähän tarkoitukseen löytyi tori.fi:n kautta näpsäkkä, puinen penkki, joka kotiutui meille puutteistaan huolimatta.

Haaveilin alkuaan aidosta 1950-luvun puhelinpenkistä, mutta löytämieni penkkien mitat olivat eteiseemme liian laveat. Ajatuksenani oli myös ollut löytää penkki, jossa laatikosto olisi sijainnut päinvastaisella puolella, ulko-ovesta poispäin. Tämä todennäköisesti 1970-luvulta peräisin oleva puupenkki sopi kuitenkin mitoiltaan oikein hyvin eteiseemme ja istui riittävän hyvin kotimme muihin kalusteisiin.

Kunnostuksen jälkeen penkki toimitti parin vuoden ajan virkaansa sellaisenaan. Tänä keväänä aloin kuitenkin kaivata penkkiin jotain piristystä ja pehmikettä. Löysin kaapista alkuaan vaunuverhoksi hankitun mustavalkoraidallisen trikoopalan ja vanhan vieraspeiton, joista leikkelin ja ompelin penkkiin sopivan istuintyynyn.
Koska irrallaan lötköttävä tyyny lähtisi hetkessä pois paikoiltaan, ompelin tyynyyn mekon olkaimina aikanaan toimineet, säilöön laittamani kuminauhat. Lenksujen avulla sain tyynyn pujotettua kiinni penkkiin.

Halusin istuintyynyyn pirteät napit. Inspiraation nappeihin sain seinällä sijaitsevasta Picasson julistetaulusta Kitara ja viulu, jossa on keskellä kiinnostava, turkoosi pylpyrä. Ostin Eurokankaasta kapean suiron turkoosia samettia ja noukin alennuslaarista isot, laakeat napit. Sametti kiristyi lujan karhulangan avulla tiukasti nappien ympärille, jonka jälkeen ompelin ne paikoilleen tyynyyn.

Samaisella sametilla päällystin myös penkin laatikon vetimen. Näin alkuaan messinkinen vedin tuli hauskasti osaksi istuintyynyä.

Seinälle kiinnitin pallonaulakon, johon saatoin ripustaa käsilaukkuni, pois pitkäkyntisen taaperon ulottuvilta. Minulla oli tallessa edelliseen kotiimme hankkimia naulakkonuppeja, joiden joukosta valitsin kokonaisuuteen sopivan, turkoosin pallonupin.
Eteinen sai hauskaa lisäväriä ja pirteää ilmettä pienellä vaivalla ja rahalla.