Intohimona kengät ja vintage ”Näillä bootseilla kävellään…”

Aikamoinen rivistö saapikkaita on vuosien mittaan kerääntynyt.
Laadukkaat kengät kestävät. 😉

Rakastan kenkiä. Erityisesti himoitsen vintageliikkeiden tai kirppisten löytöjä, laadukkaita nahkakenkiä, jotka kestävät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Tällä kertaa siivosin saapikaskaappiani ja päätin laittaa popot riviin. Melkoinen jono siitä muodostuikin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole leveillä saapasvalikoimallani, vaan valaista muutamia, mielestäni oleellisia kenkiin liittyviä tosiasioita.

1. Hienoja kenkiä löytyy käytettyinä.
Olen valtavan ylpeä jokaisesta saapasparistani, jonka olen käytettynä, edullisesti hankkinut omakseni. Kuvan ensimmäisen, suklaanruskean saapasparin löysin Ruoholahden kirppikseltä 5e hintaan. Helmenharmaasta, unelmanpehmeästä nahasta valmistetut lempparisaappaani löytyivät Brysselistä vintage-liikkeestä ja maksoivat vain 20e. Kolmannet, harmaanvihreät, italialaiset nahkasaappaat bongasin espoolaiskirppikseltä vitosella. Konjakinruskeat kasarisaappaat löysin Kierrätyskeskuksen ilmaishyllystä…

2. Vanhat kengät ovat kauniita.
Jos kävelen kenkäkauppaan, huomaan ihmetteleväni tämän hetken kenkien rujoja lestejä. Korot ovat kolhon järeitä tai ne sijaitsevat painopisteensä puolesta liian takana niin, että muotoraudat napsahtavat poikki ensimmäisessä jäämäessä. Vintage-kengät ovat ajattomia, muotoilultaan paljon sirompia ja sopivat siksi kauniisti myös isompaan jalkaan.

3. Laatukengät säilyvät miltei ikuisesti, kun niitä hoitaa hyvin.
Saapasrivistön vanhimmat saappaat olen hankkinut jo 20 vuotta sitten, ja ne ovat edelleen kuin uudet. Jos ei aitoja vintage-saappaita lasketa, saapikkaitteni keski-ikä onkin noin 10 vuotta.
En koskaan lähde ulos vilkaisematta kenkiini. Vähintään pyyhkäisen pölyt pois saappaanvarresta, yleensä sipaisen kengänkärkiin kenkävoidetta ennen kuin astun ulos ovesta.
Pyyhi kurat, lankkaa säännöllisesti ja huolla kenkiä suutarissa. Siinä resepti, jolla kengät säilyvät vuodesta toiseen.
Eivät hoidetutkaan popot tosin ikuisesti kestä. Yhdet, kuusi vuotta sitten hankkimani, mustat arkisaappaat ovat tulossa väistämättä tiensä päähän. Pohja on kulunut, saumat eivät enää pidä vettä ja vetoketjun hampaat ovat vääntyneet. Harmittaa, ne ovat olleet aivan mahtavat luottosaappaat, joilla on tallattu pitkin maailmaa. Pakko lähteä etsimään tilalle uusia. 🙂

4. Hanki useat kengät.
Sanotaan, että kenkiä tulisi lepuuttaa välillä, jotta ne pysyisivät hyvinä. Uskon tähän täysin! Mitä usemmat kengät, sitä vähemmän yksi kenkäpari kuluu.

Seuraavalla kirppisreissulla katsele kenkiä uusin silmin. Kenkäkaupan sijaan poikkea vintageliikkeessä. Ehkä löydät unelmiesi saappaat pilkkahintaan.

Nahkaiset hiekanharmaat vintagekorkkarit löytyivät Mikkelistä kirppikseltä viidellä eurolla.

Tuunaa rahi vanhasta jakkarasta

Löysin varaston perukoilta vanhan, kauhtuneen jakkaran. Huomasin heti nuhjuisen kalusteen tuunauspotentiaalin. Pikkuinen penkki oli jossain elämänsä vaiheessa maalattu tuhruisesti valkoisella lateksilla ja päällystetty pariinkin otteeseen, ensin mustalla sametilla, sitten rokokoohenkisellä vaalealla kankaalla.

Vanha jakkara löytöhetkellä ja kuorittuani verhoilukerroksia.


Arkeologi minussa sai heti vallan ja aloin välittömästi purkaa jakkaraan niitattuja kangaskerroksia. Vimmatun nyhtämisen jälkeen kangaskerrosten alta paljastui tummanturkoosi, hyvin kulunut kangas ja rähjääntynyt pehmuste, mikä selitti jakkaran aiemmat verhoiluyritykset.

Vanha maali pois

Kun kaikki jakkaran kankaat ja pehmusteet oli purettu, tartuin lämpöpuhaltimeen saadakseni taas esiin jakkaran kauniin punertavan puunvärin. Tohotuksen ja rapsuttelun jälkeen jaloissa ja istuimen koloissa oli vielä jäljellä maalia. Puukolla ja hiekkapaperilla sain puun mielestäni riittävän puhtaaksi. Uudenkarheaahan jakkarasta ei ollut tarkoituskaan tehdä.

Halusin kunnioittaa jakkaran alkuperäistä sävyä, joten hionnan jälkeen käsittelin puun sellakan ja sävytetyn lakkapetsin sekoituksella.

Kuin vanha teak kaluste

Yhdistin kolmea lakkapetsisävyä, jotka olivat teak, tammi ja vaahtera.  Jokainen näistä on yksinään väärän värinen, mutta yhdessä niistä syntyi oikeansävyinen vintagelakka.
Vaahterapetsi on suuri aarteeni, koska kyseistä sävyä ei suosimistani Liberon petsilakoista enää löydä. Tämä on sääli, sillä vaahtera on kertakaikkisen täydellinen sävy vanhojen teak- ja koivuhuonekalujen korjaukseen. Raaskin kuitenkin käyttää petsilakkaa jakkaran pintakäsittelyyn yhdessä muiden sävyjen kanssa.

Lopputulos oli passeli, sävy muistutti jakkaran alkuperäistä väriä ja istui mukavasti vanhoihin teakhuonekaluihini.

Kun jakkaran runko oli käsitelty, sahasin jokaisesta jalasta noin kuusi senttiä pois. Tein tämän, koska halusin jakkarasta rahin, en niinkään korkeaa penkkiä. Kuin ihmeen kaupalla sahaus onnistui ihan käsivaralla, enkä joutunut lyhentelemään vuoroin jokaista jalkaa. Pieni epätasaisuus katosi liimattuani jalkoihin pehmeät huopatassut.

Äitiyspakkauksen superlonista muotoilin ja liimasin jakkaraan uuden pehmusteen. Superlonin päälle laitoin levyvanua ja kappaleen vanhaa puuvillalakanaa ja vasta sitten verhoilin jakkaran verhoilunahalla.

Käytin istuinosaan alkuperäistä paksumpaa pehmustetta: äitiyspakkauksen superlonia ja vanulevyä. Pehmusteet päällystin aivan ensiksi vanhalla lakanakankaan palalla, joita minulla oli jäänyt yli nojatuoliprojektistani. Vasta tämän jälkeen niittasin pehmusteiden päälle varsinaisen verhoilukankaan samaista keinonahkaa, kuin mitä olin nojatuoleihini käyttänyt.

Ensin ajattelin ommella verhoilukankaan pintaan koristeita, kuten kangassuiroja, nauhoja tai pitsejä, mutta käytännöllisyys voitti, ja jätin jakkaran pinnan paljaaksi.

Tuunaa huonekaluille uusi elämä
Jakkaran tuunaaminen vaati jonkin verran työvaiheita ja yllättävän paljon vaivannäköä. Uurastus kuitenkin kannatti. Vanhasta, hylätystä jakkarasta kuoriutui hieno pikkupenkki ja rahi, joka sopii täydellisesti verhoilemiini nojatuoleihin.

Seuraavalla kerralla, kun näet yksinäisen, kulahtaneen jakkaran, nappaa se mukaan ja tuunaa elämää nähneelle huonekalulle uusi elämä.

Löhöpeitto taaperolle

Tyttäreni leikkii lukee ja loikoilee mielellään lattialla, kuten taaperoilla on tapana. Olin alkuun aikeissa hankkia hänelle olohuoneeseen pyöreän valkoisen maton, mutta eteisen penkin tyynyprojektin myötä sainkin toisenlaisen idean.
Minulle jäi penkin pehmusteen myötä varastoon osin leikelty peitto, jota ajattelin hyödyntää taaperon leikkialustana.
Vauva-aikojen leikkimatto jäi pieneksi ja siitä luovuttiin ajat sitten, mutta pehmeä, leikki- ja löhöilyalusta olisi toimiva taaperollakin. Pehmoiselle alustalle olisi itsekin kiva istahtaa lukemaan lapselle kirjaa tai köllähtää seuraamaan legoleikkejä. Peitosta tehty ”matto” olisi myös likaannuttuaan helppo pestä koneessa.

Löhöpeiton ainekset: vanha peitto ja 5 metriä kanttinauhaa.

Sisustuksessani on jonkin verran mustavalkoisia mausteita, joten päätin toistaa löhöpeittossa tätä värimaailmaa.
Löhömaton ompeleminen oli erittäin yksinkertaista. Hankin leveää, mustaa kanttinauhaa, jonka ompelin pyöreäksi leikkaamani peiton reunaan.

Pyöreä malli syntyi käyttämällä leikkausapuna pyöreää kuusenalusmattoa. Kanttinauhaa kiinnittäessä ja ommellessa piti olla tarkkana, että nauhan alle jäi molemmin puolin peiton koko reuna, kangasta ja vanua. Yhdestä kohdin sauma lipsahti auki ja pääsin tuttuun tapaani purkamaan ja ompelemaan tuon pätkän uudestaan.
Käytin paksuhkon reunan ompelemiseen farkkuneulaa 100.

Nuppineuloja piti kiinnittää tiuhaan, jotta kanttinauhan sai asteltua tarkasti peiton reunaan.

Pohdin alkuun, josko olisin ommellut kanttinauhaa peiton päälle ristiin rastiin. Totesin kuitenkin, että valkoinen peitto, mustilla reunuksilla oli sellaisenaan kaunis ja toimiva. Periaatteessa löhöpeiton voisi toteuttaa minkävärisenä tahansa ja ommella pintaan monenmoista somistetta tai virikettä; pitsiliinoja, rusetteja, tupsuja, nalleja…

Pehmoisella alustalla on kiva lukea lempikirjaa.

Uusi löhöalusta oli lapselle ilmeisen mieleinen, leikit starttasivat saman tien. Illalla nukkuma-aikaan taapero kiipesi pois omasta sängystään ja ilmestyi olohuoneen ovelle. Hetkeä myöhemmin, kun vilkaisin, minne tyttö oli mennyt, havaitsin hänen nukkuvan sikeästi uudella löhöpeitollaan.

Vihreä vintage leninki

Löysin vuosia sitten kirppikseltä kauniin, smaragdinvihreän mekon. Kivasti hieman 1950-luvun tyylinen leninki jäi kuitenkin roikkumaan käyttämättömänä kaappiin, sillä se ei harmittavasti istunutkaan lainkaan ylleni. Pellean päälle asettuva kangaskaistale oli aivan liian leveä jääden ikävästi pussille. Kangasta oli niin paljon, että rintakupit lerppuivat nekin sijoillaan. En usko, että sen mallista naista – ainakaan luomuna – löytyykään, jolle mekko olisi sellaisenaan sopinut.
Kun tarvitsin erääseen juhlaan uutta päällepantavaa, muistin hengarissa odottelevan vihreän tuhkimon. Päätin viimein korjata mekon uuteen uskoon. Halusin, että mekko istuisi rinnuksesta hyvin, ja että saisin siihen hitusen lisää juhlavuutta. Päätinkin korjauksen ohella somistaa mekkoa pitsillä ja helmillä.

Noukin kangaskaupan nauhalaarista kivaa, beigeä pitsiä, jonka uskoin sopivan mekkoon.
Alkuun ajattelin ommella pitsiä kaula-aukon liepeille, helmaan ja myös hihansuihin, mutta jätin lopulta hihat ilman pitsiä, vähempi tuntui enemmältä.

Purin etukappaleen saumat auki ja leikkasin rintojen alle jäävästä kangaskappaleesta molemmin puolin useita senttejä pois. Samalla huomasin, että rintakuppien poimutukset olivat alkuaan täysin eri paria. Taittelin poimutukset symmetrisesti ja ompelin pienennetyn vatsakappaleen takaisin kiinni kuppeihin.
Tämän jälkeen ompelin pitsin helmaan, harvalla tikkauksella. Kaulukseen kiinnitin pitsin käsin, sillä en halunnut siihen näkyviä ompeleita. Käsin ommellen saatoin myös ompelun ohessa lisätä kaulukseen helmiä.

Kaulus sai pirsirusetin helmikoristein.

Työn edetessä päätin tehdä mekon etumukseen rusetin tapaisen koristeen ja jättää pitsinauhan päät vapaasti roikkumaan. Rusetin keskelle ompelin helmistä ryppään.

Seuraavana päivänä juhlissa olin tuunattuun leninkiini enemmän kuin tyytyväinen. Rekissä riutunut kolttu sai pienellä vaivalla uuden elämän. Vihreästä leningistä tuli hetkessä yksi suosikkimekkojani.

Ompelin mekon helmaan pitsireunuksen harvalla tikkauksella.



Lenkkiverhot keittiöön

Olen pitkään haaveillut lattiaan saakka ulottuvista, vaaleista, pellavaisista verhoista, jotka siivilöivät ihanasti huoneeseen tulvivaa valoa.
Päätin toteuttaa haaveeni ja lähdin metsästämään sopivaa kangasta ompeluksia varten.
Suunnitelmani pellavasta muuttuivat, kun törmäsin ihanaan Vekki-kankaaseen. Superkauniisti pliseeratussa kankaassa oli eläväinen raitapinta, joka oli mielestäni paljon kiinnostavampi kuin sileä pellava. Tuplaleveästä kankaasta saatoin ommella 3,5m palasta poikittain leikamaalla kaksi verhoa, kun normaalilevyistä kangasta olisi kulunut tuplamäärä.

Halusin verhoihin tankokujan sijaan lenksut. Lenkkiverho on mielestäni raikkaan ja nuorekkaan näköinen.
Alkuun tein kymmenen lenksua verhoa kohden, mutta huomasin ensimmäisen verhon ommeltuani, että määrä oli liian suuri. Jotta verho laskostuisi kauniisti, tulikin lenksujen väliin jäädä enemmän tilaa.
Kuten usein ommellessa käy, jouduin tälläkin kertaa oppimaan kantapään kautta ja purkamaan lenksut ensimmäisen yrityksen jälkeen. Korjaaminen kuitenkin kannatti, sillä seitsemällä lenksulla verho asettui nätisti verhotankoon.
Kiinnitin lenksut verhoon seuraavasti: Tein verhon yläosaan ensin leveähkön taitoksen, jonka kiinnitin nuppineuloilla. Tämän jälkeen kiinnitin lenksujen etuosan taitoksen yläreunaan, nurjalle puolelle ja ompelin lenksut kiinni verhon yläreunaan. Toisella ompeleella kiinnitti taitoksen alaosan ja lenksujen takaosan. Lenksut ovat siten kiinni etuosastaan verhon yläreunassa, takaosastaan taitoksen alareunassa. Lenksujen kiinnityskohdan olisi voinut peittää tässä työvaiheessa nurjalta puolelta kangassuirolla, mutta silloin yläosan läpikuultavuus olisi kärsinyt. Koska en halunnut verhon yläosaan paksulti kangasta, jätin lenksut nurjalla puolella näkyviin. Edellä kuvaamani lenksujen sijoittelun vuoksi nurja puoli näyttää kuitenkin erittäin siistiltä.

Verhoista tuli paremmat kuin olin osannut toivoakaan. Vaikka pellava vaihtui polyesteriin, ulkonäössä nämä pitkät sivuverhot eivät yhtään kalpene luonnonmateriaalille, jopa päinvastoin. Keittiöön sijoittamissani verhoissa iso plussa on se, että voin pestä verhot helposti koneessa ja ripustaa suoraan ikkunaan kuivumaan. Rohkeasti ompelemaan omia kesäverhoja.

Petsiä, pitsiä, puuteria ja purtavaa

Ekoisti on hyväntuulinen, kestävän tekemisen blogi.
Löydät Ekoistista juttuja erilaisista projekteistani, jotka liittyvät sisustamiseen ja tuunaamiseen, ompelemiseen, kauneuteen tai ruokaan.

Innostun kunnostaessani vanhaa ja luodessani käsilläni jotain uutta. Vanhat kalusteet ja esineet tai käytetyt tekstiilit voidaan helposti tuunata uuteen uskoon. Useinkaan ei kannata ostaa uutta, vaan hyödyntää jo olemassaolevia asioita. Toisaalta uudenkin saa muokattua yksilölliseksi pienellä vaivalla. 

Nikkaroinnin ja ompelemisen ohella luonnonkauneus ja puhdas ruoka ovat minulle tärkeitä. Ekoistiin jaan hyväksi havaitsemiani vinkkejä kestävään kauneuteen ja herkutteluun littyen. 

Toivon, että saat blogistani iloa, intoa ja inspiraatiota.
Tubu