Vanhasta kaapista syntyi tuunaamalla hauska väriläiskä kylpyhuoneeseen.
Minulla oli haaveissa löytää kirpparilta pieni, kulunut kaappi pikkuvessantakaseinälle. Kaappi toisi lisää säilytystilaa ja loisi seinän peilin kanssa samalla hauskan efektin.
Kun sopivaa kaappia ei millään löytynyt valmiina, päätin taas turvautua tuunaamiseen. Tori.fi:nkautta löysin edullisesti pienen tammikaapin, josta uskoin voivani toteuttaa mieleiseni sisustusratkaisun.
Kaapin yläosassa oli koristelista, jonka halusin poistaa. Irrotuksen tiimellyksessä onnistuin hieman rikkomaan kaappia, josta koitui pieni liimaus-pakkelointi-hiontamutka matkaan. Ei alkanut aivan kuten Strömsössä…
Halusin hioa kaapin pinnan huolella, jotta maalauksen lopputulos olisi varmasti paras mahdollinen. Mielestäni tuunauksessa on tärkeintä huolellisuus ja viimeistelty lopputulos. Siksi en halunnut sutia maalia ilman, että olin irroittanut saranat, helat ja hyllyt ja hiononut kaiken vauvansileäksi.
Käytin kaapin maalaamiseen kalkkimaalia, sillä tavoitteena oli saada puuhun rustiikkisen kulunut pinta. Sekoitin keskenään kahta Vintro Chalk Paintinmaalisävyä, sillä tummempi sävy Teal oli liian tumma, vaalea Christabel puolestaan liian vaalea ja karkkinen.
Kalkkimaali on mainio tuote, sillä värejä voi helposti sekoittaa keskenään ja laimentaa maalin haluamaansa paksuuteen vedellä.
Kulutettu pinta syntyy kalkkimaalilla
Kun maali oli kuivunut, sotkin pintaan vielä valkoista kalkkimaalia. Välillä hioin pintaa sieltä täältä, etenkin kaapin kulmista, ja taas lisäsin hieman turkoosia maalia. Kesti aikansa maalata ja hioa pinnasta juuri sopivan kuluneen näköinen.
Kun maali oli kunnolla kuivunut, vahasin pinnan värittömällä kalkkimaalivahalla. Vahauksen kanssa ei kannata kiirehtiä! Jos maali ei ole kuivunut riittävästi, se liukenee herkästi vahaan. Kannattaa siksi odotella suosiolla seuraavaan päivään, ennen kuin alkaa vahauspuuhiin.
Kun maalipinta oli valmis, kiinnitin saranat ja hyllyt takaisin paikoilleen ja letitin nahkanarusta kaappiin sopivan vetimen. Pehmeä vedin ei kolahda kaappia avatessa peilin pintaan. Kaapista tuli kylppärin väriläiskä, jossa on mukavasti tilaa wc-papereille ja tuoksuville saippuoille.
Löysin varaston perukoilta vanhan, kauhtuneen jakkaran. Huomasin heti nuhjuisen kalusteen tuunauspotentiaalin. Pikkuinen penkki oli jossain elämänsä vaiheessa maalattu tuhruisesti valkoisella lateksilla ja päällystetty pariinkin otteeseen, ensin mustalla sametilla, sitten rokokoohenkisellä vaalealla kankaalla.
Vanha jakkara löytöhetkellä ja kuorittuani verhoilukerroksia.
Arkeologi minussa sai heti vallan ja aloin välittömästi purkaa jakkaraan niitattuja kangaskerroksia. Vimmatun nyhtämisen jälkeen kangaskerrosten alta paljastui tummanturkoosi, hyvin kulunut kangas ja rähjääntynyt pehmuste, mikä selitti jakkaran aiemmat verhoiluyritykset.
Vanha maali pois
Kun kaikki jakkaran kankaat ja pehmusteet oli purettu, tartuin lämpöpuhaltimeen saadakseni taas esiin jakkaran kauniin punertavan puunvärin. Tohotuksen ja rapsuttelun jälkeen jaloissa ja istuimen koloissa oli vielä jäljellä maalia. Puukolla ja hiekkapaperilla sain puun mielestäni riittävän puhtaaksi. Uudenkarheaahan jakkarasta ei ollut tarkoituskaan tehdä.
Vintagelook petsilakalla
Halusin kunnioittaa jakkaran alkuperäistä sävyä, joten hionnan jälkeen käsittelin puun sellakan ja sävytetyn lakkapetsin sekoituksella. Yhdistin kolmea lakkapetsisävyä, jotka olivat teak, tammi ja vaahtera. Jokainen näistä on yksinään väärän värinen, mutta yhdessä niistä syntyi oikeansävyinen vintagelakka.
Vaahterapetsi on suuri aarteeni, koska kyseistä sävyä ei suosimistani Liberon http://liberon.fi/savyttavat-tuotteet/petsi-spriipohjainen/ petsilakoista enää löydä. Tämä on sääli, sillä vaahtera on kertakaikkisen täydellinen sävy vanhojen teak- ja koivuhuonekalujen korjaukseen. Raaskin kuitenkin käyttää petsilakkaa jakkaran pintakäsittelyyn yhdessä muiden sävyjen kanssa. Lopputulos oli passeli, sävy muistutti jakkaran alkuperäistä väriä ja istui mukavasti vanhoihin teakhuonekaluihini.
Kun jakkaran runko oli käsitelty, sahasin jokaisesta jalasta noin kuusi senttiä pois. Tein tämän, koska halusin jakkarasta rahin, en niinkään korkeaa penkkiä. Kuin ihmeen kaupalla sahaus onnistui ihan käsivaralla, enkä joutunut lyhentelemään vuoroin jokaista jalkaa. Pieni epätasaisuus katosi liimattuani jalkoihin pehmeät huopatassut.
Äitiyspakkauksen superlonista muotoilin ja liimasin jakkaraan uuden pehmusteen. Superlonin päälle laitoin levyvanua ja kappaleen vanhaa puuvillalakanaa ja vasta sitten verhoilin jakkaran verhoilunahalla.
Käytin istuinosaan alkuperäistä paksumpaa pehmustetta: äitiyspakkauksen superlonia ja vanulevyä. Pehmusteet päällystin aivan ensiksi vanhalla lakanakankaan palalla, joita minulla oli jäänyt yli nojatuoliprojektistani. Vasta tämän jälkeen niittasin pehmusteiden päälle varsinaisen verhoilukankaan samaista keinonahkaa, kuin mitä olin nojatuoleihini käyttänyt. https://www.eurokangas.fi/ Ensin ajattelin ommella verhoilukankaan pintaan koristeita, kuten kangassuiroja, nauhoja tai pitsejä, mutta käytännöllisyys voitti, ja jätin jakkaran pinnan paljaaksi.
Tuunaa huonekaluille uusi elämä
Jakkaran tuunaaminen vaati jonkin verran työvaiheita ja yllättävän paljon vaivannäköä. Uurastus kuitenkin kannatti. Vanhasta, hylätystä jakkarasta kuoriutui hieno pikkupenkki ja rahi, joka sopii täydellisesti verhoilemiini nojatuoleihin. http://ekoisti.fi/sisustus/uusi-elama-punaisille-nojatuoleille/ Seuraavalla kerralla, kun näet yksinäisen, kulahtaneen jakkaran, nappaa se mukaan ja tuunaa elämää nähneelle huonekalulle uusi elämä.
Tyttäreni leikkii lukee ja loikoilee mielellään lattialla, kuten taaperoilla on tapana. Olin alkuun aikeissa hankkia hänelle olohuoneeseen pyöreän, valkoisen maton, mutta eteisen penkin tyynyprojektin myötä sainkin toisenlaisen idean. Minulle jäi penkin pehmusteen myötä varastoon osin leikelty peitto, jota ajattelin hyödyntää ja ommella siitä itse tyylikkään leikkimaton taaperolle. http://ekoisti.fi/sisustus/pehmustetta-penkkiin/
Vauva-aikojen leikkimatto jäi pieneksi ja siitä luovuttiin ajat sitten, mutta pehmeä leikki- ja löhöilyalusta olisi toimiva taaperollakin. Pehmoiselle alustalle olisi itsekin kiva istahtaa lukemaan lapselle kirjaa tai köllähtää seuraamaan legoleikkejä. Peitosta tehty ”matto” olisi myös likaannuttuaan helppo pestä koneessa.
Tuunasin leikkimaton vanhasta vieraspeitosta ja mustasta kanttinauhasta.
Sisustuksessani on jonkin verran mustavalkoisia mausteita, joten päätin toistaa löhöpeitossa tätä värimaailmaa. Löhömaton ompeleminen oli erittäin helppoa, nopeaa ja palkitsevaa. Resepti oli yksinkertainen: Hankin leveää, mustaa kanttinauhaa, jonka ompelin pyöreäksi leikkaamani peiton reunaan. https://www.eurokangas.fi/puuvillakanttinauha-30mm-30m-m100-5501708m100
Leikkimaton pyöreä malli syntyi käyttämällä leikkausapuna pyöreää kuusenalusmattoa. Suosittelen lämpimästi hankkimaan kaikkeen tuunaamiseen ja ompelemiseen avuksi kangassakset, joilla ei leikata mitään muuta. https://www.fiskars.com/fi-fi/askartelu/tuotteet/sakset/classic-ammatti-ja-kangassakset-24-cm-1005151. On upeaa, kun sakset leikkaavat kangasta helposti sujahtaen. Jos yrität leikata paksua peittoa tylsistyneillä taloussaksilla, saat aikaan ainoastaan harmaita hiuksia.
Kun matto oli muotoiltu tasiasen pyöreäksi, oli kanttinauhan vuoro. Kanttinauhaa kiinnittäessä ja ommellessa piti olla tarkkana, että nauhan alle jäi molemmin puolin peiton koko reuna, kangasta ja vanua. Yhdestä kohdin sauma lipsahti auki ja pääsin tuttuun tapaani purkamaan ja ompelemaan tuon pätkän uudestaan. Käytin paksuhkon reunan ompelemiseen farkkuneulaa 100. https://www.eurokangas.fi/ompelu-ja-kasityot/ompeluneulat
Nuppineuloja piti kiinnittää tiuhaan, jotta kanttinauhan sai asteltua tarkasti peiton reunaan.
Pohdin alkuun, josko olisin ommellut kanttinauhaa peiton päälle ristiin rastiin. Totesin kuitenkin, että valkoinen peitto, mustilla reunuksilla oli sellaisenaan kaunis ja toimiva. Periaatteessa löhöpeiton voisi toteuttaa minkävärisenä tahansa ja ommella pintaan monenmoista somistetta tai virikettä; pitsiliinoja, rusetteja, tupsuja, nalleja…
Pehmoisella alustalla on kiva lukea lempikirjaa.
Uusi löhöalusta oli lapselle ilmeisen mieleinen, leikit starttasivat saman tien. Illalla nukkuma-aikaan taapero kiipesi pois omasta sängystään ja ilmestyi olohuoneen ovelle. Hetkeä myöhemmin, kun vilkaisin, minne tyttö oli mennyt, havaitsin hänen nukkuvan sikeästi uudella löhöpeitollaan. <3 Kaiva sinäkin vanha peitto uusiokäyttöön ja ompele itse tyylikäs leikkimatto taaperolle.
Vekki-kangas muistuttaa aitoa pellavaa, mutta on eläväisempi ja edullisempi vaihtoehto.
Olen pitkään haaveillut lattiaan saakka ulottuvista, vaaleista, pellavaisista verhoista, jotka siivilöivät ihanasti huoneeseen tulvivaa valoa. Päätin toteuttaa haaveeni ja lähdin metsästämään sopivaa kangasta ompeluksia varten. Suunnitelmani pellavasta muuttuivat, kun törmäsin ihanaan Eurokankaan Vekki-kankaaseen. Superkauniisti pliseeratussa kankaassa oli eläväinen raitapinta, joka oli mielestäni paljon kiinnostavampi kuin sileä pellava. Tuplaleveästä kankaasta saatoin ommella 3,5m palasta poikittain leikamaalla kaksi verhoa, kun normaalilevyistä kangasta olisi kulunut tuplamäärä.
Lenkkiverhot asettuvat kauniisti verhotankoon.
Lenkkiverhot tankokujan sijaan
Halusin verhoihin tankokujan sijaan lenksut. Lenkkiverho on mielestäni raikkaan, nuorekkaan ja skandinaavisen näköinen. Alkuun tein kymmenen lenksua verhoa kohden, mutta huomasin ensimmäisen verhon ommeltuani, että määrä oli liian suuri. Jotta verho laskostuisi kauniisti, tulikin lenksujen väliin jäädä enemmän tilaa. Kuten usein ommellessa käy, jouduin tälläkin kertaa oppimaan kantapään kautta ja purkamaan lenksut ensimmäisen yrityksen jälkeen. Korjaaminen kuitenkin kannatti, sillä seitsemällä lenksulla verho asettui nätisti verhotankoon. Kiinnitin lenksut verhoon seuraavasti: Tein verhon yläosaan ensin leveähkön taitoksen, jonka kiinnitin nuppineuloilla. Tämän jälkeen kiinnitin lenksujen etuosan taitoksen yläreunaan, nurjalle puolelle ja ompelin lenksut kiinni verhon yläreunaan. Toisella ompeleella kiinnitti taitoksen alaosan ja lenksujen takaosan. Lenksut ovat siten kiinni etuosastaan verhon yläreunassa, takaosastaan taitoksen alareunassa. Lenksujen kiinnityskohdan olisi voinut peittää tässä työvaiheessa nurjalta puolelta kangassuirolla, mutta silloin yläosan läpikuultavuus olisi kärsinyt. Koska en halunnut verhon yläosaan paksulti kangasta, jätin lenksut nurjalla puolella näkyviin. Edellä kuvaamani lenksujen sijoittelun vuoksi nurja puoli näyttää kuitenkin erittäin siistiltä.
Verhoista tuli paremmat kuin olin osannut toivoakaan. Vaikka pellava vaihtui polyesteriin, ulkonäössä nämä pitkät sivuverhot eivät yhtään kalpene luonnonmateriaalille, jopa päinvastoin. Keittiöön sijoittamissani verhoissa iso plussa on se, että voin pestä verhot helposti koneessa ja ripustaa suoraan ikkunaan kuivumaan. Rohkeasti ompelemaan omia kesäverhoja.
Kortteja, julisteita, valokuvia, kirjoja, tapettia, kangasta, sisustustauluihin voi kehystää oikeastaan mitä tahansa.
Seiniltäni ei löydy montaakaan valmiina hankittua taulua. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta talut ovat keräilyn ja askartelun tulosta. Näin teet itse sisustustauluja: Hieno taulu voi syntyä ihan sillä, että kehystää mieleisensä julisteen. Persoonallisempaa ilmettä kotiinsa saa, kun kehystää vanhoja kortteja, vihkosia, itse tulostamiaan valokuvia tai vaikkapa mummon pitsiliinan tai tilkun muistojen kangasta.
Itse olen ostanut vanhoja nuotteja, kirjasia ja kortteja kirpputoreilta. Myös sisustusliikkeistä löytyy kivoja kuvia ja julisteita, mutta jonkilainen oma peukalonjälki niihin kannattaa painaa. Valmiiseen julisteeseen voi mainiosti sutia vesiväriä tai piirtää tussilla yksilöllisiä kuvia. Julisteen voi myös rajata ja leikata uuteen malliin, kuten olen tehnyt vasemman yläkulman sisustuskuvan kohdalla.
Leikittele kehyksillä ja taustapahveilla
Jos haluaa koota ilmeikkään talukollaasin, kannattaa valita erivärisiä ja -paksuisia kehyksiä. Kivoja kehyksiä löytyy kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista. Joitain hienoja kehyksiä olen dyykannut roskalavaltakin. Kehyksiä voi käyttää sellaisenaan tai tuunata niitä maalaamalla. Uudesta puukehyksestä tulee kivasti vintage, kun maalattua pintaa hinkkaa karkealla hiekkapaperilla ja jollain terävällä esineellä, hipaisee naarmuihin kuivasti vaaleaa maalia ja päälle vielä hitusen varsinaista maalia tai petsiä.
Taustapahvien väreillä voi rohkeasti leikitellä. Olen hyödyntänyt tekemissäni sisustustauluissa köyhän miehen passepartout- ratkaisua, eli kiinnittänyt kuvan taustapahvin päälle. Olisi aivan liian työlästä leikellä kartonkiin sopivan kokoisia aukkoja ja jäljen tulisi olla täydellinen, jotta uurastus kannattaisi. Tällä oikaisuratkaisulla on myös mahdollista hyödyntää ohuempaa kartonkia, jopa pelkkää värillistä paperia.
Taiteilijatarvikeliikkeistä löytyy kartonkeja lukemattomissa väreissä. Tutun valkoisen sijaan suosittelen kokeilemaan rohkeitakin värejä etenkin, jos seinät ovat valkoiset. Valkoinen taustapahvi on mainio valinta silloin, kun seinissä on jotakin sävyä. Kuvien esimerkkitauluissa olen suosinut vaaleaa taustapahvia, sillä seinät on maalattu pehmeällä mintunvihreällä ja turkoosilla. Seinien värit eivät oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa.
Vanha nuottivihko jatkaa elämäänsä tauluna.
Älä välitä säännöistä
Taulukollaasin kokoamiseen löytyy monenlaisia sisustusohjeita. Toiset suosittelevat sijoittamaan taulujen yläreunat samaan tasoon, toiset neuvovat linjaamaan alareunat yhteneväisesti. Toisille kokonaisuus rakentuu taulujen samankaltaisesta värimaailmasta tai toisiinsa sointuvista kehyksistä. Kokonaisuus voi syntyä myös esimerkiksi yhden ison kuvan tai kalusteen ympärille.
Oma metodini noudattaa luovaa kaaosta. Sommittelen taulut lattialle, tuijottelen kokonaisuutta hetken, otan tauluryppäästä valokuvan, pyörittelen tauluja pariin otteeseen ja lopuksi luotan vaistooni ja lukitsen ratkaisuni – syteen tai saveen. En oikein usko sisustamisessa, enkä siten tauluissakaan tiukkoihin sääntöihin. Taulukokonaisuuden painopiste riippuu täysin kuvien koosta, kehyksistä, taulujen väreistä ja sisustajan omista mieltymyksistä. Toisinaan kummallinen ratkaisu voi olla täydellisen vinkeä sisustuselementti.
Ennen kuin alkaa ripustaa tauluja seinälle, on tärkeää hahmottaa taulujen etäisyys toisiinsa nähden, sekä kollaasin leveys ja korkeus suhteessa muihin kalusteisiin. Ainoa ohjenuora, johon uskon, on sijoittaa taulut siten, että kuvan keskipiste sijoittuu katselukorkeudelle. Kuvakollaasi voi muodostua tämän silmäilykorkeuden ympärille.
Lapsen tekemä maalaus näyttää arvokkaalta taideteokselta kehystettynä.
Kannustan ripustelemaan tauluja rohkeasti seinille. Ne tuovat ilmettä ja väriä huoneeseen kuin huoneeseen.
On mielestäni ihan hullua säästellä seiniä ja jättää taulut laittamatta. Toki se on asia erikseen, jos vuokranantaja kieltää pintojen porailun. Kuitenkin moni omankin katon alla majaileva arastelee turhaan seinien rei´ittämistä.
En tiedä, miksi ensimmäisen ruuvin poraaminen on itsellenikin joka ikinen kerta iso kynnys. Koskaan ei ole mitään peruuttamatonta tapahtunut, seinää voi helposti paikata ja kiinnitysmekanismista riippuen taulun korkeuttakin voi vielä ruuvin poraamisen, naulan hakkaamisen tai taulukoukun kiinnittämisen jälkeen säätää. Suosinkin ratkaisua, jossa kiinnitän kehyksien taakse pienet lenkkiruuvit ja rautalangan. Tämä kiinnityssysteemi antaa runsaasti pelivaraa, jos ruuvi tuleekin porattua hitusen liian alas tai ylös. Rohkeasti tauluja tuunailemaan ja tekemään itse sisutustutauluja!
Olohuoneemme kaipasi kipeästi uusia nojatuoleja. Huoneen sivulla nökötti vanha, kauhtunut nojatuoli, josta oli muodostunut lähinnä perheemme kissarouvan laiskanlinna.
Eräänä päivänä silmiini sattui Tori.fi:ssäilmoitus punaisista nahkatuoleista. Hetken huumassa varasin tuolit, niissä oli kivaa särmää. Samanlaisia tuoleja oli tullut vastaani vanhan tavaran liikkeissä ja siksi tiesin, että nämä 1950-60-luvun tuolit olivat mitoiltaan näppärät ja sopivan sirot. Hinta oli merkittävä houkutin, saisin kaksi vintage-tuolia vain 70 eurolla. Tuoleja hakiessani myyjä näytti rehdisti, kuinka toisen tuolin istuinosan tekonahassa oli paha repeämä. Ei se mitään, kyllä sen saisi vaikka teipattua, pohdin ja nappasin muutoin siistit tuolit matkaani. Kun tuolit saapuivat uuteen kotiinsa, ne istuivat huoneen mittasuhteisiin ja muihin kalusteisiin täydellisesti. Pirteä punainen väri toi tilaan kivaa säväystä.
Vanhat pehmusteet saivat lähteä
Ensirakkaus laantui nopeasti, kun jo seuraavana päivänä tajusin tilanteen. Halkeamaa ei saisi kovinkaan helposti paikattua, eikä tuoleja voisi sellaisenaan säästää muutoinkaan. Tuolit näet levittivät ympärilleen todella voimakasta, kemikaalimaista hajua. Ilmeisesti vanhat superlonit ja vuosikymmenten takainen kerni olivat tulleet tiensä päähän. Päätin kantaa tuolit siltä istumalta ulos ja purkaa kaikki vanhat pintamateriaalit ja pehmusteet pois. Homma oli aikamoinen, niittejä sai kiskoa kaksin käsin. Tuoleissa oli monenlaista osaa ja pehmustetta. Päätin varmuuden vuoksi dokumentoida koko purkuprosessin valokuvin.
Vanhan istuintyynyn purkua.
Kun olin purkanut jonkin osan pehmusteista pois, piirsin lakanakankaalle vanhan palasen mukaisesti kaavan ja merkitsin tarkoin, mistä palasta oli kyse. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi siinä vaiheessa, kun aloin verhoilla tuoleja uudestaan. Tuolia purkaessa tajusin, että todentotta halusin vanhoista verhoilumateriaaleista eroon. Keinonahan taitokset olivat täynnä likaa ja rasvaa, pehmusteiden alla oli kuivuneita turkiskuoriaisten tuokkien koteloita. Yäk.
Selkänojan takaosan verhoiltu vanerilevy.
Tuntikausien ahertamisen jälkeen tuoleista oli jäljellä enää puurunko. Käsinojien irroittamisessa piti käydä lainaamassa isompaa ruuvimeisseliä kahdelta naapurilta. Uskoni melkein jo loppui, kun vuosikymmenten ikäiset ruuvit eivät ottaneetkaan irrotakseen. Yhden ruuvin sain kaikin voimin viuhtoessa poikkikin. Tämä tarkoitti sitä, että kokoamisvaiheessa tulisi katkenneen ruuvin viereen porata uusi reikä. No, eiköhän siitä selvittäisi.
Käsinojan vanha superlon piti vielä irroittaa.
Superlon kalliimpaa kuin tammiparketti
Hankin tuolien istuiosien ja selkämysten pehmikkeiksi uudet superlonit. Yllätyin täysin, kun huomasin, ettei superlon olekaan lainkaan edullista, päinvastoin. Superlon maksaa enemmän kuin tammiparketti. Tässä kohtaa ei kuitenkaan auttanut enää perääntyä. Koska superlon ”syö” kangasta, eikä sitä siksi kannata laittaa pintamateriaalia vasten sellaisenaan, päätin käyttää superlonin päällä vielä levyvanua. Käsinojissa oli alkuaan ohuen ohutta supelonia, sen korvaisin myös sopivan paksuisella levyvanulla.
Vanha ja uusi materiaali. Vanha kerni oli sävyltään hivenen kirkkaampi kuin uusi keinonahka.
Sitten oli varsinaisen verhoilukankaan vuoro. Olisin voinut valita tuoleihin minkä tahansa kankaan tai nahan, mutta halusin ehdottomasti säilyttää tuolien alkuperäisen ilmeen ja sävyn niin pitkälle kuin mahdollista. Löysinkin mainion burgundinpunaisen keinonahan, joka oli todella lähellä alkuperäistä väriä. Alkuperäinen kerni oli sävyltään ehkä hivenen kirkkaampi ja kylmempi, mutta täysin identtistä tuotetta oli mahdotonta löytää. Sittemmin verhoilin samaisella nahalla vanhan rahin. http://ekoisti.fi/sisustus/rahi-vanhasta-jakkarasta/
Kaavat vanhoista lakanoista
Ennen kuin uskalsin alkaa leikata uutta keinonahkaa, piirsin tuolien jokaisesta osasta oman kaavansa. Erilaisia osia ja niiden peilikuvia oli kahdessa tuolissa niin monta, että olin varma, että menisin jossain kohtaa sekaisin ja leikkaisin väärin, jos yrittäisin yhdellä ja samalla kaavalla tuhrata hommaa eteenpäin. Tuntui paljon turvallisemmalta uhrata pari vanhaa lakanaa, kuin tuhota arvokasta verhoilumateriaalia, jota ei ollut tuhlattavaksi. Sitten leikkaamaan. Alku pelotti ja kädet vapisten saksin paloja toisensa perään, työn edetessä rohkeus kuitenkin kasvoi. Huomasin, että kangasta olikin ihan reilusti, sillä vanhat kaavat sisälsivätkin jo tarvittavat saumavarat. Jos tekisin jonkin palan kohdalla virheen, ei se olisikaan maailmanloppu.
Verhoilutyön piti edetä purkuun nähden käänteisessä järjestyksessä. Ensin syntyi istuintyyny, sitten istuintyynyn alle puuvillakangas. Tämän jälkeen selkänojan etuosa, käsinojat ja sitten vasta selkänojan takaosa. Niitti niitiltä työ eteni. Voimaa hommassa sai käyttää yllättävän paljon, sillä keinonahka piti saada pingoitettua tasaisesti ja ennen kaikkea riittävän kireälle. Onneksi minulla oli purkukuvat tallessa! Niiden avulla sain tarkistettua useammankin työvaiheen ja taitoksen. Käsinojien ompelusauma vaati ehkä eniten avaruudellista hahmotuskykyä. Hankin ompelua varten paksumman nahkaneulan sekä liukasta, vahvaa karhulankaa. https://www.eurokangas.fi/ompelu-ja-kasityot/ompeluneulat Lopputulos ei aivan alkuperäiselle työlle vedä vertoja, mutta olen silti oikein tyytyväinen uudistettuihin tuoleihin. Erityisen onnellinen olen siitä, että vanhat kirppistuolit saivat verhoilu-urakan myötä aivan uuden elämän.
Eteisessä on mielestäni hyvä olla paikka istua ja sitoa kengännauhoja tai vääntää vintagesaappaita jalasta. Tähän tarkoitukseen löytyi tori.fi:n kautta näpsäkkä, puinen penkki, joka kotiutui meille puutteistaan huolimatta.
Haaveilin alkuaan aidosta 1950-luvun puhelinpenkistä, mutta löytämieni penkkien mitat olivat eteiseemme liian laveat. Ajatuksenani oli myös ollut löytää penkki, jossa laatikosto olisi sijainnut päinvastaisella puolella, ulko-ovesta poispäin. Tämä todennäköisesti 1970-luvulta peräisin oleva puupenkki sopi kuitenkin mitoiltaan oikein hyvin eteiseemme ja istui riittävän hyvin kotimme muihin kalusteisiin.
Kunnostuksen jälkeen penkki toimitti parin vuoden ajan virkaansa sellaisenaan. Tänä keväänä aloin kuitenkin kaivata penkkiin jotain piristystä ja pehmikettä. Löysin kaapista alkuaan vaunuverhoksi hankitun mustavalkoraidallisen trikoopalan ja vanhan vieraspeiton, joista leikkelin ja ompelin penkkiin sopivan istuintyynyn. Koska irrallaan lötköttävä tyyny lähtisi hetkessä pois paikoiltaan, ompelin tyynyyn mekon olkaimina aikanaan toimineet, säilöön laittamani kuminauhat. Lenksujen avulla sain tyynyn pujotettua kiinni penkkiin.
Halusin istuintyynyyn pirteät napit. Inspiraation nappeihin sain seinällä sijaitsevasta Picasson julistetaulusta Kitara ja viulu, jossa on keskellä kiinnostava, turkoosi pylpyrä. Ostin Eurokankaasta kapean suiron turkoosia samettia ja noukin alennuslaarista isot, laakeat napit. Sametti kiristyi lujan karhulangan avulla tiukasti nappien ympärille, jonka jälkeen ompelin ne paikoilleen tyynyyn.
Samaisella sametilla päällystin myös penkin laatikon vetimen. Näin alkuaan messinkinen vedin tuli hauskasti osaksi istuintyynyä.
Seinälle kiinnitin pallonaulakon, johon saatoin ripustaa käsilaukkuni, pois pitkäkyntisen taaperon ulottuvilta. Minulla oli tallessa edelliseen kotiimme hankkimia naulakkonuppeja, joiden joukosta valitsin kokonaisuuteen sopivan, turkoosin pallonupin. Eteinen sai hauskaa lisäväriä ja pirteää ilmettä pienellä vaivalla ja rahalla.
Sain anopin aarrelaatikosta lahjaksi taidokkaita, 1960-luvulla itsevirkattuja pitsejä. Päätin tuunata niillä tylsät ja yksiväriset tyynynpäälliiset uuteen uskoon. Lakanapitsit olivat vaurioituneet irroitusvaiheessa ja ne vaativat hieman korjausta ennen kuin ne saattoi kiinnittää tyynyn pintaan. Neulalla ja langalla noukkien katkenneet silmukat saatiin takaisin ja pitsi ehjäksi jälleen.
Tiukan
pitsin ompeleminen koneella rikkoo herkästi neulan, joten päätin kiinnittää
pitsit tyynyihin käsin. Uskon, että säästin lopulta paljon aikaa ja hermoja,
vaikka homma alkuun työläältä vaikuttikin. Käsin ompelemalla pitsit asettuivat
kauniisti, eikä pinta lähtenyt kiristelemään tai kupruilemaan.
Pitsejä on vielä jäljellä, täytynee
siis jatkaa tuunausoperaatiota. Seuraavaksi taidan ommella vaaleita raitoja
harmaisiin tyynyihin.
