Ekoisti on hyväntuulinen, kestävän tekemisen blogi.
Löydät Ekoistista juttuja erilaisista projekteistani, jotka liittyvät pääosin sisustamiseen ja muotiin, tuunaamiseen ja ompelemiseen.
Innostun kunnostaessani vanhaa ja luodessani käsilläni jotain uutta. Vanhat kalusteet ja esineet tai käytetyt tekstiilit voidaan helposti tuunata uuteen uskoon. Useinkaan ei kannata ostaa uutta, vaan hyödyntää jo olemassaolevia asioita ja esineitä. Toisaalta uudenkin saa muokattua yksilölliseksi pienellä vaivalla.
Nikkaroinnin ja ompelemisen ohella luonnonkauneus ja puhdas ruoka ovat minulle tärkeitä. Aika ajoin jaankin Ekoistiin hyväksi havaitsemiani vinkkejä kestävään kauneuteen ja herkutteluun littyen. Ovathan ruonlaitto ja kauneudenhoitokin luovaa tuunaamista.
Toivon, että saat blogistani hyviä vinkkejä sekä roppakaupalla iloa ja inspiraatiota.
Tubu
Turkoosi kaappi pieneen vessaan
Minulla oli haaveissa löytää kirpparilta pieni, kulunut kaappi pikkuvessan takaseinälle. Kaappi toisi lisää säilytystilaa ja loisi seinän peilin kanssa samalla hauskan efektin.
Kun sopivaa kaappia ei millään löytynyt valmiina, päätin taas turvautua tuunaamiseen. Tori.fi:n kautta löysin edullisesti pienen tammikaapin, josta uskoin voivani toteuttaa mieleiseni sisustusratkaisun.
Kaapin yläosassa oli koristelista, jonka halusin poistaa. Irrotuksen tiimellyksessä onnistuin hieman rikkomaan kaappia, josta koitui pieni liimaus-pakkelointi-hiontamutka matkaan. Ei alkanut aivan kuten Strömsössä…
Halusin hioa kaapin pinnan huolella, jotta maalauksen lopputulos olisi varmasti paras mahdollinen. Mielestäni tuunauksessa on tärkeintä huolellisuus ja viimeistelty lopputulos. Siksi en halunnut sutia maalia ilman, että olin irroittanut saranat, helat ja hyllyt ja hiononut kaiken vauvansileäksi.
Käytin kaapin maalaamiseen kalkkimaalia, sillä tavoitteena oli saada puuhun rustiikkisen kulunut pinta. Sekoitin keskenään kahta Vintro Chalk Paintin maalisävyä, sillä tummempi sävy Teal oli liian tumma, vaalea Christabel puolestaan liian vaalea ja karkkinen.
Kulutettu pinta syntyy kalkkimaalilla
Kun maali oli kuivunut, sotkin pintaan vielä valkoista kalkkimaalia. Välillä hioin pintaa sieltä täältä, etenkin kaapin kulmista, ja taas lisäsin hieman turkoosia maalia. Kesti aikansa maalata ja hioa pinnasta juuri sopivan kuluneen näköinen.
Kun maali oli kunnolla kuivunut, vahasin pinnan värittömällä kalkkimaalivahalla. Vahauksen kanssa ei kannata kiirehtiä! Jos maali ei ole kuivunut riittävästi, se liukenee herkästi vahaan. Kannattaa siksi odotella suosiolla seuraavaan päivään, ennen kuin alkaa vahauspuuhiin.
Kun maalipinta oli valmis, kiinnitin saranat ja hyllyt takaisin paikoilleen ja letitin nahkanarusta kaappiin sopivan vetimen. Pehmeä vedin ei kolahda kaappia avatessa peilin pintaan. Kaapista tuli kylppärin väriläiskä, jossa on mukavasti tilaa wc-papereille ja tuoksuville saippuoille.
Tuunaa pienen vessan allaskaappi vanhasta lipastosta
Kuinka tuunataan vanhasta lipastosta allaskaappi?
Tässä jutussa kerron sinulle omasta allaskaappiprojektistani.
Toivottavasti innostut itsekin kokeilemaan ja jutun luettuasi vältät kokemani sudenkuopat.
Putkiremontin yhteydessä kotimme pikkuvessa meni uusiksi.
Jo pian sunnittelun alkumetreillä minulle syntyi ajatus siitä, että haluaisin varustaa pienen vessan kookkaalla, tilaa avartavalla peilillä. Peilikaapin puuttuessa tilaan tarvittaisiin kunnon allaskaappi, jonka uumeniin saisi siististi piiloon kaikki hygieniatarvikkeet. Ideani osoittutui miltei toivottomaksi haaveeksi. Nurkkaukseen, jonka syvyys on vain 25 senttiä ei löytynyt markkinoilta minkäänlaista fiksua allaskaappia. En kuitenkaan halunnut luopua visiostani. Oli siis jälleen turvauduttava tuunaukseen ja nikkarointiin.
Ryhdyin etsimään Tori.fi:n kautta sopivaa lipastoa tai kaappia, josta olisi mahdollista tuunata allaskaappi. Kriteereinä oli määrätty leveys, tukeva rakenne ja liukuovet. Ei aikaakaan, kun silmiini sattui ilmoitus vanhasta 1970-luvun arkistokaapista, liukuovilla. Kaappi oli lujatekoinen ja juuri oikean mittainen, se lastattiin kyytiin luottavaisin mielin.
Kaappi sahattiin kahtia
Ensimmäinen urakka oli sahata kaappi riittävän kapoisaksi, käytännössä miltei kahtia. Arkistokaappi oli lujaa tekoa, minkä vuoksi operaatio oli työn takana. Toisaalta juuri tuhdin rakenteen ansioista sahaaminen oli ylipäätään mahdollista ilman, että koko kaappi olisi levinnyt liitoksistaan. Huteran lastulevykaapin puolittamiseen en lähtisi.
Kaapin kahdesta hyllystä syntyi puolituksen jälkeen neljä hyllyä. Kannakkeet puolitin niinikään ja väänsin pihtien avulla muotoonsa.
Toisessa ovessa ollut, vanha lukonreikä piti paikata palalla sahattua levyä, liimaa ja nokareella puukittiä. Toisesta ovesta puuttui myös liukukiskossa kulkeva pyörä. Päätin kokeilla toimisiko metallinen prikka pyöränä. Se toimi!
Jotta vanhasta lipastosta tulisi allaskaappi, halkaisun lisäksi kaappiin piti vielä suunnitella ja sahata kolot altaalle, viemäröinnille ja vesiputkille.
Olin mitoittanut kaapin syvyyden paitsi tilan, myös sen mukaan, minkälainen allas siihen tulisi. Löysin ikealta täydellisen kapean Lillången- pesualtaan asennettavaksi aikanaan kaapin päälle.
Kalkkimaalilla kaunis pinta
Olin kovasti pohtinut, mikä olisi paras tapa pintakäsitellä kaappi. Halusin allaskaapin ehdottomasti valkoiseksi, mutta en missään nimessä tahtonut maalatun näköistä, veden vuoksi lohkeilevaa pintaa, siveltimenjäljistä puhumattakaan.
Kalkkimaali, jonka pintaan tulisi lisäksi kosteuttahylkivä vaha, vaikutti fiksuimmalta ratkaisulta. Koska halusin viimeiseen asti välttää siveltimen jälkiä, valitsin Rust-Oleum Chalky Finish kalkkimaali-sprayn.
Halusin tehdä huolellista työtä, minkä vuoksi hioin kalusteen pinnan ensin pikkutarkasti ja vasta sitten ryhdyin maalaushommiin.
Kalkkispraytä kului lipastoon hämmästyttävän paljon, noin neljä pullollista.
Ensimmäinen, eikä vielä toinenkaan maalikerros peittänyt riittävän tasaisesti vanhaa väriä. Sprayllä maalatessa tuli olla äärimmäisen tarkkana siitä, että pulloa liikutti vauhdilla ja tasaisesti. Pintaan meinasi silti väkisin muodostua viirua ja epätasaisuutta.
Tuote haisi aivan hirvittävältä! Vaalea maalipöly levisi aivan kaikkialle, suojauksista huolimatta. Käytin itse hengityssuojainta, mutta nenänpielet olivat vitivalkoisena maalauksen jäljiltä.
Maalasin kalusteen kolmeen kertaan ja annoin maalin kuivua välissä huolellisesti. Työ oli haisevaa, sotkuista ja siihen kului päiviä, mutta lopputuloksena oli täydellisen kaunis, tasaisen valkoinen mattapinta.
Epic Fail!
Kaikki näytti sujuvan täydellisesti, maalipinta kaipasi enää viimeistelyynsä vahaa, joka muodostaisi siihen kosteudenkestävän, pyyhittävän kalvon. Vaha olisi välttämättömyys wc-tilassa, jossa vesiroiskeita saattaisi syntyä. Ostin Rusty-Oleumin väritöntä kalustevahaa, jota aloin työstää kaapin pintaan pieni alue kerrallaa, tarkasti oheita noudattaen.
Hyvin pian huomasin, etteivät asiat suju kuin Strömsössä, eivät sitten lainkaan. Puhtaasta, vaaleasta liinasta, jolla levitin vahaa, irtosi mystisesti tummia hippuja ja pölyä. Hento nöyhtä jämähti tiukasti vahapintaan saaden sen näyttämään tuhruisen likaiselta.
Vaikka maali oli täysin kuivunut ja odottanut vahausta ohjeen mukaisen ajan, alkoi pehmeä vaha ikään kuin sulattaa maalia. Pieni pyyhkäisy sai kaiken maalin tartumaan liinaan. Erityisesti kaapin näkyvimmistä osista, eli ovista, maali suli pois isoina laikkuina. Ei voinut olla totta! Spraymaali- vaha-yhdistelmä oli täysi katastrofi!
Ainoa keino yrittää pelastaa tilanne oli tarttua tasoituslastaan ja kuoria ovista koko pinta pois, eihän vahan päälle enää tarttusi uutta maalia. Itku kurkussa kaavin pois huolella tekemäni maalipinnan. Mitä ihmettä nyt tekisin. Oliko koko allaskaappi pilalla?
Siveltävä kalkkimaali koitui pelastukseksi
Onneksi olin ostanut perinteistä, siveltävää kalkkimaalia tehdessäni kokeita sopivaa maalia varten. Nyt ei auttanut kuin tarttua välttelemääni pensseliin ja sivellä oviin paksu kerros maalia. Siveltimen jäljet olivat kammottavat. Ne näyttivät siltä kuin pieni lapsi olisi tuhrannut maalia kalusteen pintaan.
Kalkkimaali onneksi soveltuu hiottavaksi. Päätinkin hioa ovia maalikerrosten välissä niin, että tasoitin samalla siveltimen jäljet. Ikään kuin leivoin kerros kerrokselta oviin uuden, tasaisen kalkkipinnan.
Kammokokemuksen jälkeen en uskaltanut enää koskea värittömään vahaan. Päätinkin ostaa uutta vahaa, jossa olisi valkoinen väri itsessään. Ajattelin vahan valkoisen värin tasoittavan kaapin oviin väkisinkin jääneitä epätasaisuuksia.
Kuin ihmeen kaupalla sivellinmaali ei reagoinut vahaan! Sain kuin sainkin leviteltyä vahan suht tasaisesti kaapin pintaan. Tosin valkoinen vaha oli sävyltään aavistuksen kellertävää, mikä muutti kaapin vitivalkoisesta lämpimänvalkoiseksi. No se nyt oli pieni miinus, kunhan maali ja vaha pysyisivät paikoillaan.
Pelkäsin, että hieman eläväiseksi jäänyt pinta näyttäisi tuhruiselta, mutta yllätyin kuinka kivalta kaappi kaiken sutimisen, hiomisen ja kiillottamisen jälkeen näyttikään. Projekti pelastettu!
Pöytälevy ja allas paikoilleen
Kun kaappi oli lopultakin saatu maalattua ja vahattua, oli aika päällystää sen pinta laminaattilevyllä. Laminaattiin oli kaksi syytä: pöytätason tulisi kestää reilusti kulutusta ja kosteutta. Halusin kaappiin myös hieman lisää korkeutta altaan viemäröintejä varten. Aavistuksen korkeampi allakaappi olisi myös käytössä mukavampi.
Hankin mittoihin sahatun ja reunoistaan viimeistellyt laminaattilevyn Ikeasta. Sitä piti odotella kärsivällisesti muutaman viikkon ajan. Pöytälevyyn sahasin samankokoisen aukon altaan putkia varten kuin mitä olin tehnyt kappiinkin.
Kiinnitin pöytälevyn ja altaan paikoilleen valoisella silikonilla. Kaappiin ja pöytälevyyn sahatut leikkauspinnat käsittelin nekin silikonilla. Myös pöytälevyn ja altaan saumat viimeistelin valkoisella silikonilla.
Kaapin takaosaan, ylälevyn ja alalevyn reunoihin ruuvasin neljä pientä kulmarautaa, joilla kaappi saatiin kiinnitettyä seinään.
Päätin helpottaa putkiasentajien työtä jättämällä vasemman puoliskon ylimmän hyllyn pois kaapista viemäröintien ja vesiputkien asennuksen ajaksi. Kun ujutin hyllylevyä paikoilleen, jouduin hieman paikkaamaan maalia kaapin sisältä, hyllyn reunoista. Tämä tuntui kuitenkin kokemaani maalausurkaan nähden pieneltä operaatiolta.
Lopputuloksesta tuli kaunis ja käytännöllinen. Kaikki uurastus, tuskanhiki ja kyyneleet kannattivat. Allaskaapista tuli superhieno ja täydellisen toimiva tilaihme pieneen vessaan.
Seuraavaksi minulla onkin vuorossa pikkuisen, vanhan kaapin tuunaus samaisen wc:n takaseinään. Seinäkaappi ei tarvitse vahausta. Ehkä siksi uskallan tarttua uudestaan kalkkimaalipurkkiin.
Intohimona kengät ja vintage ”Näillä bootseilla kävellään…”
Laadukkaat kengät kestävät. 😉
Rakastan kenkiä. Erityisesti himoitsen vintageliikkeiden tai kirppisten löytöjä, laadukkaita nahkakenkiä, jotka kestävät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Tällä kertaa siivosin saapikaskaappiani ja päätin laittaa popot riviin. Melkoinen jono siitä muodostuikin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole leveillä saapasvalikoimallani, vaan valaista muutamia, mielestäni oleellisia kenkiin liittyviä tosiasioita.
1. Hienoja kenkiä löytyy käytettyinä.
Olen valtavan ylpeä jokaisesta saapasparistani, jonka olen käytettynä, edullisesti hankkinut omakseni.
Kuvan ensimmäisen, suklaanruskean saapasparin löysin Ruoholahden kirppikseltä 5e hintaan. https://www.kirpputoridom.fi/
Helmenharmaasta, unelmanpehmeästä nahasta valmistetut lempparisaappaani löytyivät Brysselistä vintage-liikkeestä ja maksoivat vain 20e https://foxholevintage.com/.
Kolmannet, harmaanvihreät, italialaiset nahkasaappaat bongasin espoolaiskirppikseltä vitosella. http://toinenkierros.fi/
Konjakinruskeat kasarisaappaat löysin Kierrätyskeskuksen ilmaishyllystä. https://www.kierratyskeskus.fi/myymalat_ja_palvelut
2. Vanhat kengät ovat kauniita.
Jos kävelen kenkäkauppaan, huomaan ihmetteleväni tämän hetken kenkien rujoja lestejä. Korot ovat kolhon järeitä tai ne sijaitsevat painopisteensä puolesta liian takana niin, että muotoraudat napsahtavat poikki ensimmäisessä jäämäessä. Vintage-kengät ovat ajattomia, muotoilultaan paljon sirompia ja sopivat siksi kauniisti myös isompaan jalkaan.
3. Laatukengät säilyvät miltei ikuisesti, kun niitä hoitaa hyvin.
Saapasrivistön vanhimmat saappaat olen hankkinut jo 20 vuotta sitten, ja ne ovat edelleen kuin uudet. Jos ei aitoja vintage-saappaita lasketa, saapikkaitteni keski-ikä onkin noin 10 vuotta.
En koskaan lähde ulos vilkaisematta kenkiini. Vähintään pyyhkäisen pölyt pois saappaanvarresta, yleensä sipaisen kengänkärkiin kenkävoidetta ennen kuin astun ulos ovesta.
Pyyhi kurat, lankkaa säännöllisesti ja huolla kenkiä suutarissa. Siinä resepti, jolla kengät säilyvät vuodesta toiseen.
Eivät hoidetutkaan popot tosin ikuisesti kestä. Yhdet, kuusi vuotta sitten hankkimani, mustat arkisaappaat ovat tulossa väistämättä tiensä päähän. Pohja on kulunut, saumat eivät enää pidä vettä ja vetoketjun hampaat ovat vääntyneet. Harmittaa, ne ovat olleet aivan mahtavat luottosaappaat, joilla on tallattu pitkin maailmaa. Pakko lähteä etsimään tilalle uusia. 🙂
4. Hanki useat kengät.
Sanotaan, että kenkiä tulisi lepuuttaa välillä, jotta ne pysyisivät hyvinä. Uskon tähän täysin! Mitä usemmat kengät, sitä vähemmän yksi kenkäpari kuluu.
Seuraavalla kirppisreissulla katsele kenkiä uusin silmin. Kenkäkaupan sijaan poikkea vintageliikkeessä. Ehkä löydät unelmiesi saappaat tai vuosikertakorkkarit pilkkahintaan.
Tuunaa rahi vanhasta jakkarasta
Löysin varaston perukoilta vanhan, kauhtuneen jakkaran. Huomasin heti nuhjuisen kalusteen tuunauspotentiaalin. Pikkuinen penkki oli jossain elämänsä vaiheessa maalattu tuhruisesti valkoisella lateksilla ja päällystetty pariinkin otteeseen, ensin mustalla sametilla, sitten rokokoohenkisellä vaalealla kankaalla.
Arkeologi minussa sai heti vallan ja aloin välittömästi purkaa jakkaraan niitattuja kangaskerroksia. Vimmatun nyhtämisen jälkeen kangaskerrosten alta paljastui tummanturkoosi, hyvin kulunut kangas ja rähjääntynyt pehmuste, mikä selitti jakkaran aiemmat verhoiluyritykset.
Vanha maali pois
Kun kaikki jakkaran kankaat ja pehmusteet oli purettu, tartuin lämpöpuhaltimeen saadakseni taas esiin jakkaran kauniin punertavan puunvärin. Tohotuksen ja rapsuttelun jälkeen jaloissa ja istuimen koloissa oli vielä jäljellä maalia. Puukolla ja hiekkapaperilla sain puun mielestäni riittävän puhtaaksi. Uudenkarheaahan jakkarasta ei ollut tarkoituskaan tehdä.
Vintagelook petsilakalla
Halusin kunnioittaa jakkaran alkuperäistä sävyä, joten hionnan jälkeen käsittelin puun sellakan ja sävytetyn lakkapetsin sekoituksella. Yhdistin kolmea lakkapetsisävyä, jotka olivat teak, tammi ja vaahtera. Jokainen näistä on yksinään väärän värinen, mutta yhdessä niistä syntyi oikeansävyinen vintagelakka.
Vaahterapetsi on suuri aarteeni, koska kyseistä sävyä ei suosimistani Liberon http://liberon.fi/savyttavat-tuotteet/petsi-spriipohjainen/ petsilakoista enää löydä. Tämä on sääli, sillä vaahtera on kertakaikkisen täydellinen sävy vanhojen teak- ja koivuhuonekalujen korjaukseen. Raaskin kuitenkin käyttää petsilakkaa jakkaran pintakäsittelyyn yhdessä muiden sävyjen kanssa. Lopputulos oli passeli, sävy muistutti jakkaran alkuperäistä väriä ja istui mukavasti vanhoihin teakhuonekaluihini.
Kun jakkaran runko oli käsitelty, sahasin jokaisesta jalasta noin kuusi senttiä pois. Tein tämän, koska halusin jakkarasta rahin, en niinkään korkeaa penkkiä. Kuin ihmeen kaupalla sahaus onnistui ihan käsivaralla, enkä joutunut lyhentelemään vuoroin jokaista jalkaa. Pieni epätasaisuus katosi liimattuani jalkoihin pehmeät huopatassut.
Superlonin päälle laitoin levyvanua ja kappaleen vanhaa puuvillalakanaa ja vasta sitten verhoilin jakkaran verhoilunahalla.
Käytin istuinosaan alkuperäistä paksumpaa pehmustetta: äitiyspakkauksen superlonia ja vanulevyä. Pehmusteet päällystin aivan ensiksi vanhalla lakanakankaan palalla, joita minulla oli jäänyt yli nojatuoliprojektistani. Vasta tämän jälkeen niittasin pehmusteiden päälle varsinaisen verhoilukankaan samaista keinonahkaa, kuin mitä olin nojatuoleihini käyttänyt. https://www.eurokangas.fi/
Ensin ajattelin ommella verhoilukankaan pintaan koristeita, kuten kangassuiroja, nauhoja tai pitsejä, mutta käytännöllisyys voitti, ja jätin jakkaran pinnan paljaaksi.
Tuunaa huonekaluille uusi elämä
Jakkaran tuunaaminen vaati jonkin verran työvaiheita ja yllättävän paljon vaivannäköä. Uurastus kuitenkin kannatti. Vanhasta, hylätystä jakkarasta kuoriutui hieno pikkupenkki ja rahi, joka sopii täydellisesti verhoilemiini nojatuoleihin. http://ekoisti.fi/sisustus/uusi-elama-punaisille-nojatuoleille/
Seuraavalla kerralla, kun näet yksinäisen, kulahtaneen jakkaran, nappaa se mukaan ja tuunaa elämää nähneelle huonekalulle uusi elämä.
Ompele itse leikkimatto ja löhöalusta taaperolle
Tyttäreni leikkii lukee ja loikoilee mielellään lattialla, kuten taaperoilla on tapana. Olin alkuun aikeissa hankkia hänelle olohuoneeseen pyöreän, valkoisen maton, mutta eteisen penkin tyynyprojektin myötä sainkin toisenlaisen idean. Minulle jäi penkin pehmusteen myötä varastoon osin leikelty peitto, jota ajattelin hyödyntää ja ommella siitä itse tyylikkään leikkimaton taaperolle. http://ekoisti.fi/sisustus/pehmustetta-penkkiin/
Vauva-aikojen leikkimatto jäi pieneksi ja siitä luovuttiin ajat sitten, mutta pehmeä leikki- ja löhöilyalusta olisi toimiva taaperollakin. Pehmoiselle alustalle olisi itsekin kiva istahtaa lukemaan lapselle kirjaa tai köllähtää seuraamaan legoleikkejä. Peitosta tehty ”matto” olisi myös likaannuttuaan helppo pestä koneessa.
Sisustuksessani on jonkin verran mustavalkoisia mausteita, joten päätin toistaa löhöpeitossa tätä värimaailmaa.
Löhömaton ompeleminen oli erittäin helppoa, nopeaa ja palkitsevaa. Resepti oli yksinkertainen: Hankin leveää, mustaa kanttinauhaa, jonka ompelin pyöreäksi leikkaamani peiton reunaan. https://www.eurokangas.fi/puuvillakanttinauha-30mm-30m-m100-5501708m100
Leikkimaton pyöreä malli syntyi käyttämällä leikkausapuna pyöreää kuusenalusmattoa. Suosittelen lämpimästi hankkimaan kaikkeen tuunaamiseen ja ompelemiseen avuksi kangassakset, joilla ei leikata mitään muuta. https://www.fiskars.com/fi-fi/askartelu/tuotteet/sakset/classic-ammatti-ja-kangassakset-24-cm-1005151. On upeaa, kun sakset leikkaavat kangasta helposti sujahtaen. Jos yrität leikata paksua peittoa tylsistyneillä taloussaksilla, saat aikaan ainoastaan harmaita hiuksia.
Kun matto oli muotoiltu tasiasen pyöreäksi, oli kanttinauhan vuoro. Kanttinauhaa kiinnittäessä ja ommellessa piti olla tarkkana, että nauhan alle jäi molemmin puolin peiton koko reuna, kangasta ja vanua. Yhdestä kohdin sauma lipsahti auki ja pääsin tuttuun tapaani purkamaan ja ompelemaan tuon pätkän uudestaan. Käytin paksuhkon reunan ompelemiseen farkkuneulaa 100. https://www.eurokangas.fi/ompelu-ja-kasityot/ompeluneulat
Pohdin alkuun, josko olisin ommellut kanttinauhaa peiton päälle ristiin rastiin. Totesin kuitenkin, että valkoinen peitto, mustilla reunuksilla oli sellaisenaan kaunis ja toimiva. Periaatteessa löhöpeiton voisi toteuttaa minkävärisenä tahansa ja ommella pintaan monenmoista somistetta tai virikettä; pitsiliinoja, rusetteja, tupsuja, nalleja…
Uusi löhöalusta oli lapselle ilmeisen mieleinen, leikit starttasivat saman tien. Illalla nukkuma-aikaan taapero kiipesi pois omasta sängystään ja ilmestyi olohuoneen ovelle. Hetkeä myöhemmin, kun vilkaisin, minne tyttö oli mennyt, havaitsin hänen nukkuvan sikeästi uudella löhöpeitollaan. <3
Kaiva sinäkin vanha peitto uusiokäyttöön ja ompele itse tyylikäs leikkimatto taaperolle.
Vihreä vintageleninki
Löysin vuosia sitten kirppikseltä kauniin, smaragdinvihreän mekon. Kivasti hieman 1950-luvun tyylinen leninki jäi kuitenkin roikkumaan käyttämättömänä kaappiin, sillä se ei harmittavasti istunutkaan lainkaan ylleni. Pellean päälle asettuva kangaskaistale oli aivan liian leveä jääden ikävästi pussille. Kangasta oli niin paljon, että rintakupit lerppuivat nekin sijoillaan. En usko, että sen mallista naista – ainakaan luomuna – löytyykään, jolle mekko olisi sellaisenaan sopinut.
Kun tarvitsin erääseen juhlaan uutta päällepantavaa, muistin hengarissa odottelevan vihreän tuhkimon. Päätin viimein korjata mekon uuteen uskoon. Halusin, että mekko istuisi rinnuksesta hyvin, ja että saisin siihen hitusen lisää juhlavuutta. Päätinkin korjauksen ohella somistaa mekkoa pitsillä ja helmillä.
Noukin kangaskaupan nauhalaarista kivaa, beigeä pitsiä, jonka uskoin sopivan mekkoon.
Alkuun ajattelin ommella pitsiä kaula-aukon liepeille, helmaan ja myös hihansuihin, mutta jätin lopulta hihat ilman pitsiä, vähempi tuntui enemmältä.
Purin etukappaleen saumat auki ja leikkasin rintojen alle jäävästä kangaskappaleesta molemmin puolin useita senttejä pois. Samalla huomasin, että rintakuppien poimutukset olivat alkuaan täysin eri paria. Taittelin poimutukset symmetrisesti ja ompelin pienennetyn vatsakappaleen takaisin kiinni kuppeihin.
Tämän jälkeen ompelin pitsin helmaan, harvalla tikkauksella. Kaulukseen kiinnitin pitsin käsin, sillä en halunnut siihen näkyviä ompeleita. Käsin ommellen saatoin myös ompelun ohessa lisätä kaulukseen helmiä.
Työn edetessä päätin tehdä mekon etumukseen rusetin tapaisen koristeen ja jättää pitsinauhan päät vapaasti roikkumaan. Rusetin keskelle ompelin helmistä ryppään.
Seuraavana päivänä juhlissa olin tuunattuun leninkiini enemmän kuin tyytyväinen. Rekissä riutunut kolttu sai pienellä vaivalla uuden elämän. Vihreästä leningistä tuli hetkessä yksi suosikkimekkojani.
Ilmavat lenkkiverhot keittiöön
Olen pitkään haaveillut lattiaan saakka ulottuvista, vaaleista, pellavaisista verhoista, jotka siivilöivät ihanasti huoneeseen tulvivaa valoa.
Päätin toteuttaa haaveeni ja lähdin metsästämään sopivaa kangasta ompeluksia varten.
Suunnitelmani pellavasta muuttuivat, kun törmäsin ihanaan Eurokankaan Vekki-kankaaseen.
Superkauniisti pliseeratussa kankaassa oli eläväinen raitapinta, joka oli mielestäni paljon kiinnostavampi kuin sileä pellava. Tuplaleveästä kankaasta saatoin ommella 3,5m palasta poikittain leikamaalla kaksi verhoa, kun normaalilevyistä kangasta olisi kulunut tuplamäärä.
Lenkkiverhot asettuvat kauniisti verhotankoon. Lenkkiverhot tankokujan sijaan
Halusin verhoihin tankokujan sijaan lenksut. Lenkkiverho on mielestäni raikkaan, nuorekkaan ja skandinaavisen näköinen.
Alkuun tein kymmenen lenksua verhoa kohden, mutta huomasin ensimmäisen verhon ommeltuani, että määrä oli liian suuri. Jotta verho laskostuisi kauniisti, tulikin lenksujen väliin jäädä enemmän tilaa.
Kuten usein ommellessa käy, jouduin tälläkin kertaa oppimaan kantapään kautta ja purkamaan lenksut ensimmäisen yrityksen jälkeen. Korjaaminen kuitenkin kannatti, sillä seitsemällä lenksulla verho asettui nätisti verhotankoon.
Kiinnitin lenksut verhoon seuraavasti: Tein verhon yläosaan ensin leveähkön taitoksen, jonka kiinnitin nuppineuloilla. Tämän jälkeen kiinnitin lenksujen etuosan taitoksen yläreunaan, nurjalle puolelle ja ompelin lenksut kiinni verhon yläreunaan. Toisella ompeleella kiinnitti taitoksen alaosan ja lenksujen takaosan. Lenksut ovat siten kiinni etuosastaan verhon yläreunassa, takaosastaan taitoksen alareunassa. Lenksujen kiinnityskohdan olisi voinut peittää tässä työvaiheessa nurjalta puolelta kangassuirolla, mutta silloin yläosan läpikuultavuus olisi kärsinyt. Koska en halunnut verhon yläosaan paksulti kangasta, jätin lenksut nurjalla puolella näkyviin. Edellä kuvaamani lenksujen sijoittelun vuoksi nurja puoli näyttää kuitenkin erittäin siistiltä.
Verhoista tuli paremmat kuin olin osannut toivoakaan. Vaikka pellava vaihtui polyesteriin, ulkonäössä nämä pitkät sivuverhot eivät yhtään kalpene luonnonmateriaalille, jopa päinvastoin. Keittiöön sijoittamissani verhoissa iso plussa on se, että voin pestä verhot helposti koneessa ja ripustaa suoraan ikkunaan kuivumaan. Rohkeasti ompelemaan omia kesäverhoja.
Pikkulaukku jämäkankaista
Pieni tyttäreni on innokas kuljettelemaan käsilaukkujani, toisinaan harmistukseen asti.
Olin päättänyt tehdä hänelle jossain vaiheessa ikioman olkalaukun nojatuoliprojektistani yli jääneistä, tummanpunaisista tekonahan paloista. http://ekoisti.fi/sisustus/uusi-elama-punaisille-nojatuoleille/
Pohdin kuitenkin, että tyttömäisessä laukussa olisi kiva olla jotain muutakin kuin vain aikuismaisen asiallista tekonahkaa.
Vanha rakas kissayöpuku jäi tytön kasvaessa pieneksi, viimeisellä käyttökerralla ukkovarvas puski pehmeän puuvillapuvun jalkaterästä läpi. Totesin, ettei resuista yöpukua oikein kannattaisi laittaa myyntiin, mutta olisi sääli heittää vaate noin vaan pois, olihan yöpuvun etuosassa todella nätti ja hyvin säilynyt kissaprintti. Hienoa materiaalia olisi kiva voida hyödyntää jossakin.
Olin jo jemmaamassa yöpukua materiaalivarastooni, kun muistin ajatuksen käsilaukusta. Voisin hyödyntää kissakuvan laukussa.
Hahmottelin keinonahkasta pyöreänmuotoisen laukun ja siihen pöryläisen läpän, jonka kiinnitin laukun takaosaan erillisellä nahkasuikaleella. Läpän päälle asettelin kissakuvan ja sen reunojen päälle renkaaksi leikkaamani kappaleen, jonka tikkasin päältä kiinni läppään. Näin kissakuva asettui tukevasti, kuin kehystettynä paikoilleen. Läppää nostaessa nurjalle puolelle jäi näkyviin siististi tekonahka.
Tyttäreni tykkää napostella välipalaksi rusinoita, joita varten hänellä on suloinen, taskukokoinen peltirasia, kissan kuvalla varustettu sekin. Laukkuun tuli siten ehdottomasti ommella yöpaitakankaasta pieni tasku rasiaa varten. Kuvassa tasku pilkistää läpän alta hieman.
Lopuksi ompelin laukkuun lyhyen ja sopivan kapoisen olkahihnan.
Oli ilo huomata, että ompelemani laukku saavutti suuren suosion. Pieni tyttöni pakkasi tohkeissaan muovieläimiä laukkuunsa ja nappasi laukun olalle. ”Äiti ompeli oman laukun!”, tyttö iloitsi.
Ehkä minun käsilaukkuni saavat nyt olla paremmassa rauhassa. 🙂
Näin teet itse Diy- sisustustauluja seinien somistukseksi
Seiniltäni ei löydy montaakaan valmiina hankittua taulua. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta talut ovat keräilyn ja askartelun tulosta. Näin teet itse sisustustauluja:
Hieno taulu voi syntyä ihan sillä, että kehystää mieleisensä julisteen. Persoonallisempaa ilmettä kotiinsa saa, kun kehystää vanhoja kortteja, vihkosia, itse tulostamiaan valokuvia tai vaikkapa mummon pitsiliinan tai tilkun muistojen kangasta.
Itse olen ostanut vanhoja nuotteja, kirjasia ja kortteja kirpputoreilta. Myös sisustusliikkeistä löytyy kivoja kuvia ja julisteita, mutta jonkilainen oma peukalonjälki niihin kannattaa painaa. Valmiiseen julisteeseen voi mainiosti sutia vesiväriä tai piirtää tussilla yksilöllisiä kuvia. Julisteen voi myös rajata ja leikata uuteen malliin, kuten olen tehnyt vasemman yläkulman sisustuskuvan kohdalla.
Leikittele kehyksillä ja taustapahveilla
Jos haluaa koota ilmeikkään talukollaasin, kannattaa valita erivärisiä ja -paksuisia kehyksiä. Kivoja kehyksiä löytyy kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista. Joitain hienoja kehyksiä olen dyykannut roskalavaltakin. Kehyksiä voi käyttää sellaisenaan tai tuunata niitä maalaamalla. Uudesta puukehyksestä tulee kivasti vintage, kun maalattua pintaa hinkkaa karkealla hiekkapaperilla ja jollain terävällä esineellä, hipaisee naarmuihin kuivasti vaaleaa maalia ja päälle vielä hitusen varsinaista maalia tai petsiä.
Taustapahvien väreillä voi rohkeasti leikitellä. Olen hyödyntänyt tekemissäni sisustustauluissa köyhän miehen passepartout- ratkaisua, eli kiinnittänyt kuvan taustapahvin päälle. Olisi aivan liian työlästä leikellä kartonkiin sopivan kokoisia aukkoja ja jäljen tulisi olla täydellinen, jotta uurastus kannattaisi. Tällä oikaisuratkaisulla on myös mahdollista hyödyntää ohuempaa kartonkia, jopa pelkkää värillistä paperia.
Taiteilijatarvikeliikkeistä löytyy kartonkeja lukemattomissa väreissä. Tutun valkoisen sijaan suosittelen kokeilemaan rohkeitakin värejä etenkin, jos seinät ovat valkoiset. Valkoinen taustapahvi on mainio valinta silloin, kun seinissä on jotakin sävyä. Kuvien esimerkkitauluissa olen suosinut vaaleaa taustapahvia, sillä seinät on maalattu pehmeällä mintunvihreällä ja turkoosilla. Seinien värit eivät oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa.
Älä välitä säännöistä
Taulukollaasin kokoamiseen löytyy monenlaisia sisustusohjeita. Toiset suosittelevat sijoittamaan taulujen yläreunat samaan tasoon, toiset neuvovat linjaamaan alareunat yhteneväisesti. Toisille kokonaisuus rakentuu taulujen samankaltaisesta värimaailmasta tai toisiinsa sointuvista kehyksistä. Kokonaisuus voi syntyä myös esimerkiksi yhden ison kuvan tai kalusteen ympärille.
Oma metodini noudattaa luovaa kaaosta. Sommittelen taulut lattialle, tuijottelen kokonaisuutta hetken, otan tauluryppäästä valokuvan, pyörittelen tauluja pariin otteeseen ja lopuksi luotan vaistooni ja lukitsen ratkaisuni – syteen tai saveen. En oikein usko sisustamisessa, enkä siten tauluissakaan tiukkoihin sääntöihin. Taulukokonaisuuden painopiste riippuu täysin kuvien koosta, kehyksistä, taulujen väreistä ja sisustajan omista mieltymyksistä. Toisinaan kummallinen ratkaisu voi olla täydellisen vinkeä sisustuselementti.
Ennen kuin alkaa ripustaa tauluja seinälle, on tärkeää hahmottaa taulujen etäisyys toisiinsa nähden, sekä kollaasin leveys ja korkeus suhteessa muihin kalusteisiin. Ainoa ohjenuora, johon uskon, on sijoittaa taulut siten, että kuvan keskipiste sijoittuu katselukorkeudelle. Kuvakollaasi voi muodostua tämän silmäilykorkeuden ympärille.
Kannustan ripustelemaan tauluja rohkeasti seinille. Ne tuovat ilmettä ja väriä huoneeseen kuin huoneeseen.
On mielestäni ihan hullua säästellä seiniä ja jättää taulut laittamatta. Toki se on asia erikseen, jos vuokranantaja kieltää pintojen porailun.
Kuitenkin moni omankin katon alla majaileva arastelee turhaan seinien rei´ittämistä.
En tiedä, miksi ensimmäisen ruuvin poraaminen on itsellenikin joka ikinen kerta iso kynnys. Koskaan ei ole mitään peruuttamatonta tapahtunut, seinää voi helposti paikata ja kiinnitysmekanismista riippuen taulun korkeuttakin voi vielä ruuvin poraamisen, naulan hakkaamisen tai taulukoukun kiinnittämisen jälkeen säätää.
Suosinkin ratkaisua, jossa kiinnitän kehyksien taakse pienet lenkkiruuvit ja rautalangan. Tämä kiinnityssysteemi antaa runsaasti pelivaraa, jos ruuvi tuleekin porattua hitusen liian alas tai ylös.
Rohkeasti tauluja tuunailemaan ja tekemään itse sisutustutauluja!
Verhoile uusi elämä punaisille vintage nojatuoleille
Olohuoneemme kaipasi kipeästi uusia nojatuoleja. Huoneen sivulla nökötti vanha, kauhtunut nojatuoli, josta oli muodostunut lähinnä perheemme kissarouvan laiskanlinna.
Eräänä päivänä silmiini sattui Tori.fi:ssä ilmoitus punaisista nahkatuoleista. Hetken huumassa varasin tuolit, niissä oli kivaa särmää. Samanlaisia tuoleja oli tullut vastaani vanhan tavaran liikkeissä ja siksi tiesin, että nämä 1950-60-luvun tuolit olivat mitoiltaan näppärät ja sopivan sirot. Hinta oli merkittävä houkutin, saisin kaksi vintage-tuolia vain 70 eurolla.
Tuoleja hakiessani myyjä näytti rehdisti, kuinka toisen tuolin istuinosan tekonahassa oli paha repeämä. Ei se mitään, kyllä sen saisi vaikka teipattua, pohdin ja nappasin muutoin siistit tuolit matkaani. Kun tuolit saapuivat uuteen kotiinsa, ne istuivat huoneen mittasuhteisiin ja muihin kalusteisiin täydellisesti. Pirteä punainen väri toi tilaan kivaa säväystä.
Vanhat pehmusteet saivat lähteä
Ensirakkaus laantui nopeasti, kun jo seuraavana päivänä tajusin tilanteen. Halkeamaa ei saisi kovinkaan helposti paikattua, eikä tuoleja voisi sellaisenaan säästää muutoinkaan. Tuolit näet levittivät ympärilleen todella voimakasta, kemikaalimaista hajua. Ilmeisesti vanhat superlonit ja vuosikymmenten takainen kerni olivat tulleet tiensä päähän. Päätin kantaa tuolit siltä istumalta ulos ja purkaa kaikki vanhat pintamateriaalit ja pehmusteet pois. Homma oli aikamoinen, niittejä sai kiskoa kaksin käsin. Tuoleissa oli monenlaista osaa ja pehmustetta. Päätin varmuuden vuoksi dokumentoida koko purkuprosessin valokuvin.
Kun olin purkanut jonkin osan pehmusteista pois, piirsin lakanakankaalle vanhan palasen mukaisesti kaavan ja merkitsin tarkoin, mistä palasta oli kyse. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi siinä vaiheessa, kun aloin verhoilla tuoleja uudestaan.
Tuolia purkaessa tajusin, että todentotta halusin vanhoista verhoilumateriaaleista eroon. Keinonahan taitokset olivat täynnä likaa ja rasvaa, pehmusteiden alla oli kuivuneita turkiskuoriaisten tuokkien koteloita. Yäk.
Tuntikausien ahertamisen jälkeen tuoleista oli jäljellä enää puurunko. Käsinojien irroittamisessa piti käydä lainaamassa isompaa ruuvimeisseliä kahdelta naapurilta. Uskoni melkein jo loppui, kun vuosikymmenten ikäiset ruuvit eivät ottaneetkaan irrotakseen. Yhden ruuvin sain kaikin voimin viuhtoessa poikkikin. Tämä tarkoitti sitä, että kokoamisvaiheessa tulisi katkenneen ruuvin viereen porata uusi reikä. No, eiköhän siitä selvittäisi.
Superlon kalliimpaa kuin tammiparketti
Hankin tuolien istuiosien ja selkämysten pehmikkeiksi uudet superlonit. Yllätyin täysin, kun huomasin, ettei superlon olekaan lainkaan edullista, päinvastoin. Superlon maksaa enemmän kuin tammiparketti. Tässä kohtaa ei kuitenkaan auttanut enää perääntyä.
Koska superlon ”syö” kangasta, eikä sitä siksi kannata laittaa pintamateriaalia vasten sellaisenaan, päätin käyttää superlonin päällä vielä levyvanua. Käsinojissa oli alkuaan ohuen ohutta supelonia, sen korvaisin myös sopivan paksuisella levyvanulla.
Sitten oli varsinaisen verhoilukankaan vuoro. Olisin voinut valita tuoleihin minkä tahansa kankaan tai nahan, mutta halusin ehdottomasti säilyttää tuolien alkuperäisen ilmeen ja sävyn niin pitkälle kuin mahdollista. Löysinkin mainion burgundinpunaisen keinonahan, joka oli todella lähellä alkuperäistä väriä. Alkuperäinen kerni oli sävyltään ehkä hivenen kirkkaampi ja kylmempi, mutta täysin identtistä tuotetta oli mahdotonta löytää. Sittemmin verhoilin samaisella nahalla vanhan rahin. http://ekoisti.fi/sisustus/rahi-vanhasta-jakkarasta/
Kaavat vanhoista lakanoista
Ennen kuin uskalsin alkaa leikata uutta keinonahkaa, piirsin tuolien jokaisesta osasta oman kaavansa. Erilaisia osia ja niiden peilikuvia oli kahdessa tuolissa niin monta, että olin varma, että menisin jossain kohtaa sekaisin ja leikkaisin väärin, jos yrittäisin yhdellä ja samalla kaavalla tuhrata hommaa eteenpäin. Tuntui paljon turvallisemmalta uhrata pari vanhaa lakanaa, kuin tuhota arvokasta verhoilumateriaalia, jota ei ollut tuhlattavaksi.
Sitten leikkaamaan. Alku pelotti ja kädet vapisten saksin paloja toisensa perään, työn edetessä rohkeus kuitenkin kasvoi. Huomasin, että kangasta olikin ihan reilusti, sillä vanhat kaavat sisälsivätkin jo tarvittavat saumavarat. Jos tekisin jonkin palan kohdalla virheen, ei se olisikaan maailmanloppu.
Verhoilutyön piti edetä purkuun nähden käänteisessä järjestyksessä.
Ensin syntyi istuintyyny, sitten istuintyynyn alle puuvillakangas. Tämän jälkeen selkänojan etuosa, käsinojat ja sitten vasta selkänojan takaosa. Niitti niitiltä työ eteni.
Voimaa hommassa sai käyttää yllättävän paljon, sillä keinonahka piti saada pingoitettua tasaisesti ja ennen kaikkea riittävän kireälle. Onneksi minulla oli purkukuvat tallessa! Niiden avulla sain tarkistettua useammankin työvaiheen ja taitoksen.
Käsinojien ompelusauma vaati ehkä eniten avaruudellista hahmotuskykyä. Hankin ompelua varten paksumman nahkaneulan sekä liukasta, vahvaa karhulankaa. https://www.eurokangas.fi/ompelu-ja-kasityot/ompeluneulat
Lopputulos ei aivan alkuperäiselle työlle vedä vertoja, mutta olen silti oikein tyytyväinen uudistettuihin tuoleihin. Erityisen onnellinen olen siitä, että vanhat kirppistuolit saivat verhoilu-urakan myötä aivan uuden elämän.