Vanhasta kaapista syntyi tuunaamalla hauska väriläiskä kylpyhuoneeseen.
Minulla oli haaveissa löytää kirpparilta pieni, kulunut kaappi pikkuvessantakaseinälle. Kaappi toisi lisää säilytystilaa ja loisi seinän peilin kanssa samalla hauskan efektin.
Kun sopivaa kaappia ei millään löytynyt valmiina, päätin taas turvautua tuunaamiseen. Tori.fi:nkautta löysin edullisesti pienen tammikaapin, josta uskoin voivani toteuttaa mieleiseni sisustusratkaisun.
Kaapin yläosassa oli koristelista, jonka halusin poistaa. Irrotuksen tiimellyksessä onnistuin hieman rikkomaan kaappia, josta koitui pieni liimaus-pakkelointi-hiontamutka matkaan. Ei alkanut aivan kuten Strömsössä…
Halusin hioa kaapin pinnan huolella, jotta maalauksen lopputulos olisi varmasti paras mahdollinen. Mielestäni tuunauksessa on tärkeintä huolellisuus ja viimeistelty lopputulos. Siksi en halunnut sutia maalia ilman, että olin irroittanut saranat, helat ja hyllyt ja hiononut kaiken vauvansileäksi.
Käytin kaapin maalaamiseen kalkkimaalia, sillä tavoitteena oli saada puuhun rustiikkisen kulunut pinta. Sekoitin keskenään kahta Vintro Chalk Paintinmaalisävyä, sillä tummempi sävy Teal oli liian tumma, vaalea Christabel puolestaan liian vaalea ja karkkinen.
Kalkkimaali on mainio tuote, sillä värejä voi helposti sekoittaa keskenään ja laimentaa maalin haluamaansa paksuuteen vedellä.
Kulutettu pinta syntyy kalkkimaalilla
Kun maali oli kuivunut, sotkin pintaan vielä valkoista kalkkimaalia. Välillä hioin pintaa sieltä täältä, etenkin kaapin kulmista, ja taas lisäsin hieman turkoosia maalia. Kesti aikansa maalata ja hioa pinnasta juuri sopivan kuluneen näköinen.
Kun maali oli kunnolla kuivunut, vahasin pinnan värittömällä kalkkimaalivahalla. Vahauksen kanssa ei kannata kiirehtiä! Jos maali ei ole kuivunut riittävästi, se liukenee herkästi vahaan. Kannattaa siksi odotella suosiolla seuraavaan päivään, ennen kuin alkaa vahauspuuhiin.
Kun maalipinta oli valmis, kiinnitin saranat ja hyllyt takaisin paikoilleen ja letitin nahkanarusta kaappiin sopivan vetimen. Pehmeä vedin ei kolahda kaappia avatessa peilin pintaan. Kaapista tuli kylppärin väriläiskä, jossa on mukavasti tilaa wc-papereille ja tuoksuville saippuoille.
Vanhasta arkistokaapista syntyi useiden vaiheiden myötä pienen wc:n allaskaappi.
Kuinka tuunataan vanhasta lipastosta allaskaappi? Tässä jutussa kerron sinulle omasta allaskaappiprojektistani. Toivottavasti innostut itsekin kokeilemaan ja jutun luettuasi vältät kokemani sudenkuopat.
Putkiremontin yhteydessä kotimme pikkuvessa meni uusiksi. Jo pian sunnittelun alkumetreillä minulle syntyi ajatus siitä, että haluaisin varustaa pienen vessan kookkaalla, tilaa avartavalla peilillä. Peilikaapin puuttuessa tilaan tarvittaisiin kunnon allaskaappi, jonka uumeniin saisi siististi piiloon kaikki hygieniatarvikkeet. Ideani osoittutui miltei toivottomaksi haaveeksi. Nurkkaukseen, jonka syvyys on vain 25 senttiä ei löytynyt markkinoilta minkäänlaista fiksua allaskaappia. En kuitenkaan halunnut luopua visiostani. Oli siis jälleen turvauduttava tuunaukseen ja nikkarointiin.
Ryhdyin etsimään Tori.fi:n kautta sopivaa lipastoa tai kaappia, josta olisi mahdollista tuunata allaskaappi. Kriteereinä oli määrätty leveys, tukeva rakenne ja liukuovet. Ei aikaakaan, kun silmiini sattui ilmoitus vanhasta 1970-luvun arkistokaapista, liukuovilla. Kaappi oli lujatekoinen ja juuri oikean mittainen, se lastattiin kyytiin luottavaisin mielin.
Jos kaappi on tarkoitukseensa liian syvä, sen voi puolittaa.
Kaappi sahattiin kahtia
Ensimmäinen urakka oli sahata kaappi riittävän kapoisaksi, käytännössä miltei kahtia. Arkistokaappi oli lujaa tekoa, minkä vuoksi operaatio oli työn takana. Toisaalta juuri tuhdin rakenteen ansioista sahaaminen oli ylipäätään mahdollista ilman, että koko kaappi olisi levinnyt liitoksistaan. Huteran lastulevykaapin puolittamiseen en lähtisi.
Kaapin kahdesta hyllystä syntyi puolituksen jälkeen neljä hyllyä. Kannakkeet puolitin niinikään ja väänsin pihtien avulla muotoonsa. Toisessa ovessa ollut, vanha lukonreikä piti paikata palalla sahattua levyä, liimaa ja nokareella puukittiä. Toisesta ovesta puuttui myös liukukiskossa kulkeva pyörä. Päätin kokeilla toimisiko metallinen prikka pyöränä. Se toimi!
Jotta vanhasta lipastosta tulisi allaskaappi, halkaisun lisäksi kaappiin piti vielä suunnitella ja sahata kolot altaalle, viemäröinnille ja vesiputkille. Olin mitoittanut kaapin syvyyden paitsi tilan, myös sen mukaan, minkälainen allas siihen tulisi. Löysin ikealta täydellisen kapean Lillången- pesualtaan asennettavaksi aikanaan kaapin päälle.
Ikean Lillången- allas sopi mitoiltaan täydellisesti suunnitelmaan. Myös altaan moderni muotoilu istui tavoiteltuun tyyliin.
Kalkkimaalilla kaunis pinta
Olin kovasti pohtinut, mikä olisi paras tapa pintakäsitellä kaappi. Halusin allaskaapin ehdottomasti valkoiseksi, mutta en missään nimessä tahtonut maalatun näköistä, veden vuoksi lohkeilevaa pintaa, siveltimenjäljistä puhumattakaan. Kalkkimaali, jonka pintaan tulisi lisäksi kosteuttahylkivä vaha, vaikutti fiksuimmalta ratkaisulta. Koska halusin viimeiseen asti välttää siveltimen jälkiä, valitsin Rust-Oleum Chalky Finish kalkkimaali-sprayn.
Valitsin kalkkimaalisprayn, sillä en halunnut kalusteen pintaan siveltimen jälkiä.
Halusin tehdä huolellista työtä, minkä vuoksi hioin kalusteen pinnan ensin pikkutarkasti ja vasta sitten ryhdyin maalaushommiin.
Kalkkispraytä kului lipastoon hämmästyttävän paljon, noin neljä pullollista. Ensimmäinen, eikä vielä toinenkaan maalikerros peittänyt riittävän tasaisesti vanhaa väriä. Sprayllä maalatessa tuli olla äärimmäisen tarkkana siitä, että pulloa liikutti vauhdilla ja tasaisesti. Pintaan meinasi silti väkisin muodostua viirua ja epätasaisuutta.
Tuote haisi aivan hirvittävältä! Vaalea maalipöly levisi aivan kaikkialle, suojauksista huolimatta. Käytin itse hengityssuojainta, mutta nenänpielet olivat vitivalkoisena maalauksen jäljiltä.
Maalasin kalusteen kolmeen kertaan ja annoin maalin kuivua välissä huolellisesti. Työ oli haisevaa, sotkuista ja siihen kului päiviä, mutta lopputuloksena oli täydellisen kaunis, tasaisen valkoinen mattapinta.
Kalkkimaalisprayllä piti maalata kaappiin useita kerroksia, jotta lopputulos oli kauniin tasainen. .
Epic Fail!
Kaikki näytti sujuvan täydellisesti, maalipinta kaipasi enää viimeistelyynsä vahaa, joka muodostaisi siihen kosteudenkestävän, pyyhittävän kalvon. Vaha olisi välttämättömyys wc-tilassa, jossa vesiroiskeita saattaisi syntyä. Ostin Rusty-Oleumin väritöntä kalustevahaa, jota aloin työstää kaapin pintaan pieni alue kerrallaa, tarkasti oheita noudattaen.
Hyvin pian huomasin, etteivät asiat suju kuin Strömsössä, eivät sitten lainkaan. Puhtaasta, vaaleasta liinasta, jolla levitin vahaa, irtosi mystisesti tummia hippuja ja pölyä. Hento nöyhtä jämähti tiukasti vahapintaan saaden sen näyttämään tuhruisen likaiselta. Vaikka maali oli täysin kuivunut ja odottanut vahausta ohjeen mukaisen ajan, alkoi pehmeä vaha ikään kuin sulattaa maalia. Pieni pyyhkäisy sai kaiken maalin tartumaan liinaan. Erityisesti kaapin näkyvimmistä osista, eli ovista, maali suli pois isoina laikkuina. Ei voinut olla totta! Spraymaali- vaha-yhdistelmä oli täysi katastrofi!
Ainoa keino yrittää pelastaa tilanne oli tarttua tasoituslastaan ja kuoria ovista koko pinta pois, eihän vahan päälle enää tarttusi uutta maalia. Itku kurkussa kaavin pois huolella tekemäni maalipinnan. Mitä ihmettä nyt tekisin. Oliko koko allaskaappi pilalla?
Siveltävä kalkkimaali koitui pelastukseksi
Onneksi olin ostanut perinteistä, siveltävää kalkkimaalia tehdessäni kokeita sopivaa maalia varten. Nyt ei auttanut kuin tarttua välttelemääni pensseliin ja sivellä oviin paksu kerros maalia. Siveltimen jäljet olivat kammottavat. Ne näyttivät siltä kuin pieni lapsi olisi tuhrannut maalia kalusteen pintaan.
Kalkkimaali onneksi soveltuu hiottavaksi. Päätinkin hioa ovia maalikerrosten välissä niin, että tasoitin samalla siveltimen jäljet. Ikään kuin leivoin kerros kerrokselta oviin uuden, tasaisen kalkkipinnan.
Kammokokemuksen jälkeen en uskaltanut enää koskea värittömään vahaan. Päätinkin ostaa uutta vahaa, jossa olisi valkoinen väri itsessään. Ajattelin vahan valkoisen värin tasoittavan kaapin oviin väkisinkin jääneitä epätasaisuuksia.
Kuin ihmeen kaupalla sivellinmaali ei reagoinut vahaan! Sain kuin sainkin leviteltyä vahan suht tasaisesti kaapin pintaan. Tosin valkoinen vaha oli sävyltään aavistuksen kellertävää, mikä muutti kaapin vitivalkoisesta lämpimänvalkoiseksi. No se nyt oli pieni miinus, kunhan maali ja vaha pysyisivät paikoillaan.
Pelkäsin, että hieman eläväiseksi jäänyt pinta näyttäisi tuhruiselta, mutta yllätyin kuinka kivalta kaappi kaiken sutimisen, hiomisen ja kiillottamisen jälkeen näyttikään. Projekti pelastettu!
Kirkas kalustevaha sulatti spraymaalin. Perinteinen, siveltävä kalkkimaali ja valkoinen vaha sen sijaan toimivat hienosti yhdessä.
Pöytälevy ja allas paikoilleen
Kun kaappi oli lopultakin saatu maalattua ja vahattua, oli aika päällystää sen pinta laminaattilevyllä. Laminaattiin oli kaksi syytä: pöytätason tulisi kestää reilusti kulutusta ja kosteutta. Halusin kaappiin myös hieman lisää korkeutta altaan viemäröintejä varten. Aavistuksen korkeampi allakaappi olisi myös käytössä mukavampi.
Hankin mittoihin sahatun ja reunoistaan viimeistellyt laminaattilevyn Ikeasta. Sitä piti odotella kärsivällisesti muutaman viikkon ajan. Pöytälevyyn sahasin samankokoisen aukon altaan putkia varten kuin mitä olin tehnyt kappiinkin.
Kiinnitin pöytälevyn ja altaan paikoilleen valoisella silikonilla. Kaappiin ja pöytälevyyn sahatut leikkauspinnat käsittelin nekin silikonilla. Myös pöytälevyn ja altaan saumat viimeistelin valkoisella silikonilla. Kaapin takaosaan, ylälevyn ja alalevyn reunoihin ruuvasin neljä pientä kulmarautaa, joilla kaappi saatiin kiinnitettyä seinään.
Vaivannäkö kannatti. Pikkuinen vessa sai käytännöllistä ja kaunista säilytystilaa. Altaaseen sopivin hana löytyi Hansgrohelta.
Päätin helpottaa putkiasentajien työtä jättämällä vasemman puoliskon ylimmän hyllyn pois kaapista viemäröintien ja vesiputkien asennuksen ajaksi. Kun ujutin hyllylevyä paikoilleen, jouduin hieman paikkaamaan maalia kaapin sisältä, hyllyn reunoista. Tämä tuntui kuitenkin kokemaani maalausurkaan nähden pieneltä operaatiolta.
Lopputuloksesta tuli kaunis ja käytännöllinen. Kaikki uurastus, tuskanhiki ja kyyneleet kannattivat. Allaskaapista tuli superhieno ja täydellisen toimiva tilaihme pieneen vessaan.
Seuraavaksi minulla onkin vuorossa pikkuisen, vanhan kaapin tuunaus samaisen wc:n takaseinään. Seinäkaappi ei tarvitse vahausta. Ehkä siksi uskallan tarttua uudestaan kalkkimaalipurkkiin.
Löysin varaston perukoilta vanhan, kauhtuneen jakkaran. Huomasin heti nuhjuisen kalusteen tuunauspotentiaalin. Pikkuinen penkki oli jossain elämänsä vaiheessa maalattu tuhruisesti valkoisella lateksilla ja päällystetty pariinkin otteeseen, ensin mustalla sametilla, sitten rokokoohenkisellä vaalealla kankaalla.
Vanha jakkara löytöhetkellä ja kuorittuani verhoilukerroksia.
Arkeologi minussa sai heti vallan ja aloin välittömästi purkaa jakkaraan niitattuja kangaskerroksia. Vimmatun nyhtämisen jälkeen kangaskerrosten alta paljastui tummanturkoosi, hyvin kulunut kangas ja rähjääntynyt pehmuste, mikä selitti jakkaran aiemmat verhoiluyritykset.
Vanha maali pois
Kun kaikki jakkaran kankaat ja pehmusteet oli purettu, tartuin lämpöpuhaltimeen saadakseni taas esiin jakkaran kauniin punertavan puunvärin. Tohotuksen ja rapsuttelun jälkeen jaloissa ja istuimen koloissa oli vielä jäljellä maalia. Puukolla ja hiekkapaperilla sain puun mielestäni riittävän puhtaaksi. Uudenkarheaahan jakkarasta ei ollut tarkoituskaan tehdä.
Vintagelook petsilakalla
Halusin kunnioittaa jakkaran alkuperäistä sävyä, joten hionnan jälkeen käsittelin puun sellakan ja sävytetyn lakkapetsin sekoituksella. Yhdistin kolmea lakkapetsisävyä, jotka olivat teak, tammi ja vaahtera. Jokainen näistä on yksinään väärän värinen, mutta yhdessä niistä syntyi oikeansävyinen vintagelakka.
Vaahterapetsi on suuri aarteeni, koska kyseistä sävyä ei suosimistani Liberon http://liberon.fi/savyttavat-tuotteet/petsi-spriipohjainen/ petsilakoista enää löydä. Tämä on sääli, sillä vaahtera on kertakaikkisen täydellinen sävy vanhojen teak- ja koivuhuonekalujen korjaukseen. Raaskin kuitenkin käyttää petsilakkaa jakkaran pintakäsittelyyn yhdessä muiden sävyjen kanssa. Lopputulos oli passeli, sävy muistutti jakkaran alkuperäistä väriä ja istui mukavasti vanhoihin teakhuonekaluihini.
Kun jakkaran runko oli käsitelty, sahasin jokaisesta jalasta noin kuusi senttiä pois. Tein tämän, koska halusin jakkarasta rahin, en niinkään korkeaa penkkiä. Kuin ihmeen kaupalla sahaus onnistui ihan käsivaralla, enkä joutunut lyhentelemään vuoroin jokaista jalkaa. Pieni epätasaisuus katosi liimattuani jalkoihin pehmeät huopatassut.
Äitiyspakkauksen superlonista muotoilin ja liimasin jakkaraan uuden pehmusteen. Superlonin päälle laitoin levyvanua ja kappaleen vanhaa puuvillalakanaa ja vasta sitten verhoilin jakkaran verhoilunahalla.
Käytin istuinosaan alkuperäistä paksumpaa pehmustetta: äitiyspakkauksen superlonia ja vanulevyä. Pehmusteet päällystin aivan ensiksi vanhalla lakanakankaan palalla, joita minulla oli jäänyt yli nojatuoliprojektistani. Vasta tämän jälkeen niittasin pehmusteiden päälle varsinaisen verhoilukankaan samaista keinonahkaa, kuin mitä olin nojatuoleihini käyttänyt. https://www.eurokangas.fi/ Ensin ajattelin ommella verhoilukankaan pintaan koristeita, kuten kangassuiroja, nauhoja tai pitsejä, mutta käytännöllisyys voitti, ja jätin jakkaran pinnan paljaaksi.
Tuunaa huonekaluille uusi elämä
Jakkaran tuunaaminen vaati jonkin verran työvaiheita ja yllättävän paljon vaivannäköä. Uurastus kuitenkin kannatti. Vanhasta, hylätystä jakkarasta kuoriutui hieno pikkupenkki ja rahi, joka sopii täydellisesti verhoilemiini nojatuoleihin. http://ekoisti.fi/sisustus/uusi-elama-punaisille-nojatuoleille/ Seuraavalla kerralla, kun näet yksinäisen, kulahtaneen jakkaran, nappaa se mukaan ja tuunaa elämää nähneelle huonekalulle uusi elämä.
Löysin vuosia sitten kirppikseltä kauniin, smaragdinvihreän mekon. Kivasti hieman 1950-luvun tyylinen leninki jäi kuitenkin roikkumaan käyttämättömänä kaappiin, sillä se ei harmittavasti istunutkaan lainkaan ylleni. Pellean päälle asettuva kangaskaistale oli aivan liian leveä jääden ikävästi pussille. Kangasta oli niin paljon, että rintakupit lerppuivat nekin sijoillaan. En usko, että sen mallista naista – ainakaan luomuna – löytyykään, jolle mekko olisi sellaisenaan sopinut. Kun tarvitsin erääseen juhlaan uutta päällepantavaa, muistin hengarissa odottelevan vihreän tuhkimon. Päätin viimein korjata mekon uuteen uskoon. Halusin, että mekko istuisi rinnuksesta hyvin, ja että saisin siihen hitusen lisää juhlavuutta. Päätinkin korjauksen ohella somistaa mekkoa pitsillä ja helmillä.
Noukin kangaskaupan nauhalaarista kivaa, beigeä pitsiä, jonka uskoin sopivan mekkoon. Alkuun ajattelin ommella pitsiä kaula-aukon liepeille, helmaan ja myös hihansuihin, mutta jätin lopulta hihat ilman pitsiä, vähempi tuntui enemmältä.
Purin etukappaleen saumat auki ja leikkasin rintojen alle jäävästä kangaskappaleesta molemmin puolin useita senttejä pois. Samalla huomasin, että rintakuppien poimutukset olivat alkuaan täysin eri paria. Taittelin poimutukset symmetrisesti ja ompelin pienennetyn vatsakappaleen takaisin kiinni kuppeihin. Tämän jälkeen ompelin pitsin helmaan, harvalla tikkauksella. Kaulukseen kiinnitin pitsin käsin, sillä en halunnut siihen näkyviä ompeleita. Käsin ommellen saatoin myös ompelun ohessa lisätä kaulukseen helmiä.
Kaulus sai pirsirusetin helmikoristein.
Työn edetessä päätin tehdä mekon etumukseen rusetin tapaisen koristeen ja jättää pitsinauhan päät vapaasti roikkumaan. Rusetin keskelle ompelin helmistä ryppään.
Seuraavana päivänä juhlissa olin tuunattuun leninkiini enemmän kuin tyytyväinen. Rekissä riutunut kolttu sai pienellä vaivalla uuden elämän. Vihreästä leningistä tuli hetkessä yksi suosikkimekkojani.
Vanhasta yöpaidasta ja nojatuolista yli jääneistä nahkapalasista voi tehdä vaikkapa pienen, sievän käsilaukun.
Pieni tyttäreni on innokas kuljettelemaan käsilaukkujani, toisinaan harmistukseen asti. Olin päättänyt tehdä hänelle jossain vaiheessa ikioman olkalaukun nojatuoliprojektistani yli jääneistä, tummanpunaisista tekonahan paloista. http://ekoisti.fi/sisustus/uusi-elama-punaisille-nojatuoleille/ Pohdin kuitenkin, että tyttömäisessä laukussa olisi kiva olla jotain muutakin kuin vain aikuismaisen asiallista tekonahkaa.
Vanha rakas kissayöpuku jäi tytön kasvaessa pieneksi, viimeisellä käyttökerralla ukkovarvas puski pehmeän puuvillapuvun jalkaterästä läpi. Totesin, ettei resuista yöpukua oikein kannattaisi laittaa myyntiin, mutta olisi sääli heittää vaate noin vaan pois, olihan yöpuvun etuosassa todella nätti ja hyvin säilynyt kissaprintti. Hienoa materiaalia olisi kiva voida hyödyntää jossakin. Olin jo jemmaamassa yöpukua materiaalivarastooni, kun muistin ajatuksen käsilaukusta. Voisin hyödyntää kissakuvan laukussa.
Kuluneita tai pieneksi jääneitä vaatteita ei kannata heittää pois, vaan ajatella niitä materiaalina johonkin uuteen.
Hahmottelin keinonahkasta pyöreänmuotoisen laukun ja siihen pöryläisen läpän, jonka kiinnitin laukun takaosaan erillisellä nahkasuikaleella. Läpän päälle asettelin kissakuvan ja sen reunojen päälle renkaaksi leikkaamani kappaleen, jonka tikkasin päältä kiinni läppään. Näin kissakuva asettui tukevasti, kuin kehystettynä paikoilleen. Läppää nostaessa nurjalle puolelle jäi näkyviin siististi tekonahka.
Tyttäreni tykkää napostella välipalaksi rusinoita, joita varten hänellä on suloinen, taskukokoinen peltirasia, kissan kuvalla varustettu sekin. Laukkuun tuli siten ehdottomasti ommella yöpaitakankaasta pieni tasku rasiaa varten. Kuvassa tasku pilkistää läpän alta hieman. Lopuksi ompelin laukkuun lyhyen ja sopivan kapoisen olkahihnan.
Oli ilo huomata, että ompelemani laukku saavutti suuren suosion. Pieni tyttöni pakkasi tohkeissaan muovieläimiä laukkuunsa ja nappasi laukun olalle. ”Äiti ompeli oman laukun!”, tyttö iloitsi.
Ehkä minun käsilaukkuni saavat nyt olla paremmassa rauhassa. 🙂
Kortteja, julisteita, valokuvia, kirjoja, tapettia, kangasta, sisustustauluihin voi kehystää oikeastaan mitä tahansa.
Seiniltäni ei löydy montaakaan valmiina hankittua taulua. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta talut ovat keräilyn ja askartelun tulosta. Näin teet itse sisustustauluja: Hieno taulu voi syntyä ihan sillä, että kehystää mieleisensä julisteen. Persoonallisempaa ilmettä kotiinsa saa, kun kehystää vanhoja kortteja, vihkosia, itse tulostamiaan valokuvia tai vaikkapa mummon pitsiliinan tai tilkun muistojen kangasta.
Itse olen ostanut vanhoja nuotteja, kirjasia ja kortteja kirpputoreilta. Myös sisustusliikkeistä löytyy kivoja kuvia ja julisteita, mutta jonkilainen oma peukalonjälki niihin kannattaa painaa. Valmiiseen julisteeseen voi mainiosti sutia vesiväriä tai piirtää tussilla yksilöllisiä kuvia. Julisteen voi myös rajata ja leikata uuteen malliin, kuten olen tehnyt vasemman yläkulman sisustuskuvan kohdalla.
Leikittele kehyksillä ja taustapahveilla
Jos haluaa koota ilmeikkään talukollaasin, kannattaa valita erivärisiä ja -paksuisia kehyksiä. Kivoja kehyksiä löytyy kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista. Joitain hienoja kehyksiä olen dyykannut roskalavaltakin. Kehyksiä voi käyttää sellaisenaan tai tuunata niitä maalaamalla. Uudesta puukehyksestä tulee kivasti vintage, kun maalattua pintaa hinkkaa karkealla hiekkapaperilla ja jollain terävällä esineellä, hipaisee naarmuihin kuivasti vaaleaa maalia ja päälle vielä hitusen varsinaista maalia tai petsiä.
Taustapahvien väreillä voi rohkeasti leikitellä. Olen hyödyntänyt tekemissäni sisustustauluissa köyhän miehen passepartout- ratkaisua, eli kiinnittänyt kuvan taustapahvin päälle. Olisi aivan liian työlästä leikellä kartonkiin sopivan kokoisia aukkoja ja jäljen tulisi olla täydellinen, jotta uurastus kannattaisi. Tällä oikaisuratkaisulla on myös mahdollista hyödyntää ohuempaa kartonkia, jopa pelkkää värillistä paperia.
Taiteilijatarvikeliikkeistä löytyy kartonkeja lukemattomissa väreissä. Tutun valkoisen sijaan suosittelen kokeilemaan rohkeitakin värejä etenkin, jos seinät ovat valkoiset. Valkoinen taustapahvi on mainio valinta silloin, kun seinissä on jotakin sävyä. Kuvien esimerkkitauluissa olen suosinut vaaleaa taustapahvia, sillä seinät on maalattu pehmeällä mintunvihreällä ja turkoosilla. Seinien värit eivät oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa.
Vanha nuottivihko jatkaa elämäänsä tauluna.
Älä välitä säännöistä
Taulukollaasin kokoamiseen löytyy monenlaisia sisustusohjeita. Toiset suosittelevat sijoittamaan taulujen yläreunat samaan tasoon, toiset neuvovat linjaamaan alareunat yhteneväisesti. Toisille kokonaisuus rakentuu taulujen samankaltaisesta värimaailmasta tai toisiinsa sointuvista kehyksistä. Kokonaisuus voi syntyä myös esimerkiksi yhden ison kuvan tai kalusteen ympärille.
Oma metodini noudattaa luovaa kaaosta. Sommittelen taulut lattialle, tuijottelen kokonaisuutta hetken, otan tauluryppäästä valokuvan, pyörittelen tauluja pariin otteeseen ja lopuksi luotan vaistooni ja lukitsen ratkaisuni – syteen tai saveen. En oikein usko sisustamisessa, enkä siten tauluissakaan tiukkoihin sääntöihin. Taulukokonaisuuden painopiste riippuu täysin kuvien koosta, kehyksistä, taulujen väreistä ja sisustajan omista mieltymyksistä. Toisinaan kummallinen ratkaisu voi olla täydellisen vinkeä sisustuselementti.
Ennen kuin alkaa ripustaa tauluja seinälle, on tärkeää hahmottaa taulujen etäisyys toisiinsa nähden, sekä kollaasin leveys ja korkeus suhteessa muihin kalusteisiin. Ainoa ohjenuora, johon uskon, on sijoittaa taulut siten, että kuvan keskipiste sijoittuu katselukorkeudelle. Kuvakollaasi voi muodostua tämän silmäilykorkeuden ympärille.
Lapsen tekemä maalaus näyttää arvokkaalta taideteokselta kehystettynä.
Kannustan ripustelemaan tauluja rohkeasti seinille. Ne tuovat ilmettä ja väriä huoneeseen kuin huoneeseen.
On mielestäni ihan hullua säästellä seiniä ja jättää taulut laittamatta. Toki se on asia erikseen, jos vuokranantaja kieltää pintojen porailun. Kuitenkin moni omankin katon alla majaileva arastelee turhaan seinien rei´ittämistä.
En tiedä, miksi ensimmäisen ruuvin poraaminen on itsellenikin joka ikinen kerta iso kynnys. Koskaan ei ole mitään peruuttamatonta tapahtunut, seinää voi helposti paikata ja kiinnitysmekanismista riippuen taulun korkeuttakin voi vielä ruuvin poraamisen, naulan hakkaamisen tai taulukoukun kiinnittämisen jälkeen säätää. Suosinkin ratkaisua, jossa kiinnitän kehyksien taakse pienet lenkkiruuvit ja rautalangan. Tämä kiinnityssysteemi antaa runsaasti pelivaraa, jos ruuvi tuleekin porattua hitusen liian alas tai ylös. Rohkeasti tauluja tuunailemaan ja tekemään itse sisutustutauluja!
Eteisessä on mielestäni hyvä olla paikka istua ja sitoa kengännauhoja tai vääntää vintagesaappaita jalasta. Tähän tarkoitukseen löytyi tori.fi:n kautta näpsäkkä, puinen penkki, joka kotiutui meille puutteistaan huolimatta.
Haaveilin alkuaan aidosta 1950-luvun puhelinpenkistä, mutta löytämieni penkkien mitat olivat eteiseemme liian laveat. Ajatuksenani oli myös ollut löytää penkki, jossa laatikosto olisi sijainnut päinvastaisella puolella, ulko-ovesta poispäin. Tämä todennäköisesti 1970-luvulta peräisin oleva puupenkki sopi kuitenkin mitoiltaan oikein hyvin eteiseemme ja istui riittävän hyvin kotimme muihin kalusteisiin.
Kunnostuksen jälkeen penkki toimitti parin vuoden ajan virkaansa sellaisenaan. Tänä keväänä aloin kuitenkin kaivata penkkiin jotain piristystä ja pehmikettä. Löysin kaapista alkuaan vaunuverhoksi hankitun mustavalkoraidallisen trikoopalan ja vanhan vieraspeiton, joista leikkelin ja ompelin penkkiin sopivan istuintyynyn. Koska irrallaan lötköttävä tyyny lähtisi hetkessä pois paikoiltaan, ompelin tyynyyn mekon olkaimina aikanaan toimineet, säilöön laittamani kuminauhat. Lenksujen avulla sain tyynyn pujotettua kiinni penkkiin.
Halusin istuintyynyyn pirteät napit. Inspiraation nappeihin sain seinällä sijaitsevasta Picasson julistetaulusta Kitara ja viulu, jossa on keskellä kiinnostava, turkoosi pylpyrä. Ostin Eurokankaasta kapean suiron turkoosia samettia ja noukin alennuslaarista isot, laakeat napit. Sametti kiristyi lujan karhulangan avulla tiukasti nappien ympärille, jonka jälkeen ompelin ne paikoilleen tyynyyn.
Samaisella sametilla päällystin myös penkin laatikon vetimen. Näin alkuaan messinkinen vedin tuli hauskasti osaksi istuintyynyä.
Seinälle kiinnitin pallonaulakon, johon saatoin ripustaa käsilaukkuni, pois pitkäkyntisen taaperon ulottuvilta. Minulla oli tallessa edelliseen kotiimme hankkimia naulakkonuppeja, joiden joukosta valitsin kokonaisuuteen sopivan, turkoosin pallonupin. Eteinen sai hauskaa lisäväriä ja pirteää ilmettä pienellä vaivalla ja rahalla.
Sain anopin aarrelaatikosta lahjaksi taidokkaita, 1960-luvulla itsevirkattuja pitsejä. Päätin tuunata niillä tylsät ja yksiväriset tyynynpäälliiset uuteen uskoon. Lakanapitsit olivat vaurioituneet irroitusvaiheessa ja ne vaativat hieman korjausta ennen kuin ne saattoi kiinnittää tyynyn pintaan. Neulalla ja langalla noukkien katkenneet silmukat saatiin takaisin ja pitsi ehjäksi jälleen.
Tiukan
pitsin ompeleminen koneella rikkoo herkästi neulan, joten päätin kiinnittää
pitsit tyynyihin käsin. Uskon, että säästin lopulta paljon aikaa ja hermoja,
vaikka homma alkuun työläältä vaikuttikin. Käsin ompelemalla pitsit asettuivat
kauniisti, eikä pinta lähtenyt kiristelemään tai kupruilemaan.
Pitsejä on vielä jäljellä, täytynee
siis jatkaa tuunausoperaatiota. Seuraavaksi taidan ommella vaaleita raitoja
harmaisiin tyynyihin.
Ekoisti on hyväntuulinen, kestävän tekemisen blogi. Löydät Ekoistista juttuja erilaisista projekteistani, jotka liittyvät pääosin sisustamiseen ja muotiin, tuunaamiseen ja ompelemiseen.
Innostun kunnostaessani vanhaa ja luodessani käsilläni jotain uutta. Vanhat kalusteet ja esineet tai käytetyt tekstiilit voidaan helposti tuunata uuteen uskoon. Useinkaan ei kannata ostaa uutta, vaan hyödyntää jo olemassaolevia asioita ja esineitä. Toisaalta uudenkin saa muokattua yksilölliseksi pienellä vaivalla.
Nikkaroinnin ja ompelemisen ohella luonnonkauneus ja puhdas ruoka ovat minulle tärkeitä. Aika ajoin jaankin Ekoistiin hyväksi havaitsemiani vinkkejä kestävään kauneuteen ja herkutteluun littyen. Ovathan ruonlaitto ja kauneudenhoitokin luovaa tuunaamista.
Toivon, että saat blogistani hyviä vinkkejä sekä roppakaupalla iloa ja inspiraatiota. Tubu
