Löysin vuosia sitten kirppikseltä kauniin, smaragdinvihreän mekon. Kivasti hieman 1950-luvun tyylinen leninki jäi kuitenkin roikkumaan käyttämättömänä kaappiin, sillä se ei harmittavasti istunutkaan lainkaan ylleni. Pellean päälle asettuva kangaskaistale oli aivan liian leveä jääden ikävästi pussille. Kangasta oli niin paljon, että rintakupit lerppuivat nekin sijoillaan. En usko, että sen mallista naista – ainakaan luomuna – löytyykään, jolle mekko olisi sellaisenaan sopinut.
Kun tarvitsin erääseen juhlaan uutta päällepantavaa, muistin hengarissa odottelevan vihreän tuhkimon. Päätin viimein korjata mekon uuteen uskoon. Halusin, että mekko istuisi rinnuksesta hyvin, ja että saisin siihen hitusen lisää juhlavuutta. Päätinkin korjauksen ohella somistaa mekkoa pitsillä ja helmillä.

Noukin kangaskaupan nauhalaarista kivaa, beigeä pitsiä, jonka uskoin sopivan mekkoon.
Alkuun ajattelin ommella pitsiä kaula-aukon liepeille, helmaan ja myös hihansuihin, mutta jätin lopulta hihat ilman pitsiä, vähempi tuntui enemmältä.

Purin etukappaleen saumat auki ja leikkasin rintojen alle jäävästä kangaskappaleesta molemmin puolin useita senttejä pois. Samalla huomasin, että rintakuppien poimutukset olivat alkuaan täysin eri paria. Taittelin poimutukset symmetrisesti ja ompelin pienennetyn vatsakappaleen takaisin kiinni kuppeihin.
Tämän jälkeen ompelin pitsin helmaan, harvalla tikkauksella. Kaulukseen kiinnitin pitsin käsin, sillä en halunnut siihen näkyviä ompeleita. Käsin ommellen saatoin myös ompelun ohessa lisätä kaulukseen helmiä.

Työn edetessä päätin tehdä mekon etumukseen rusetin tapaisen koristeen ja jättää pitsinauhan päät vapaasti roikkumaan. Rusetin keskelle ompelin helmistä ryppään.

Seuraavana päivänä juhlissa olin tuunattuun leninkiini enemmän kuin tyytyväinen. Rekissä riutunut kolttu sai pienellä vaivalla uuden elämän. Vihreästä leningistä tuli hetkessä yksi suosikkimekkojani.